keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kesälaitumilla









Kokosin eilen ruohopeltoon ison komppariaitauksen ja sekä luppaporukka, että Niilo ja Kaapo on päässyt sitä jo testailemaan. Aitauksen perimmäisenä tarkoituksena on saada kanit pysymään rajatulla alueella kuvaamisen ajan. Ei nimittäin oikein innosta juosta pitkin pihaa kanin perässä kamera kädessä. Vähän kyllä harmittaa, ettei meillä kanit koskaan innostu kunnolla spurttailemaan ja vetämään iloloikkaa. Siitä kun saisi kivoja kuvia. Syynä luultavasti on se, että kun jo valmiiksi ulkohäkeissä kesäaikaan asuvat, eivät koe häkistä uloskaan pääsyä mitenkään erikoisena asiana. Kun vertaa vaikka sisäkaniin, jolle ulkoilu on joka kerta varmasti hauska ja mieleinen juttu. Tyttöporukka nyt tavalliseen tapaan koki aitauksessa olon vain törkeänä vapauden riistona. Vaikkei aitaus mikään ihan pieni olekaan, on niiden oma asunto paljon isompi. Tyttöjen kohdalla kuvaaminen ei muutenkaan ollut turhan helppoa, kun Nupulla on pakkomielle hypätä aina selän päälle istumaan jos vaan tilaisuus tulee. Koita siinä sitten kuvata, kun kaksikiloinen möykky keikkuu olkapäällä. Lopulta Nuppu hypääsi selän kauttaa ulos aitauksestakin ja meni odottamaan lauman häkin viereen pääsyä takaisin kotiin.

Wellulla (joka ensimmäisessä kuvassa kosiskelee Rumbaa) kävi viikonloppuna tyttöystävä kylässä. Oli muuten tasan viimeinen kerta, kun herralle treffejä sovin. Jälkikasvua Wellulta löytyy kaksi poikueellista ja omian naaraiden kanssa astumishommat on sujunut ongelmitta. Mutta kun vieraileva tähti saapui samaan tilaan, lamaantui Wellu täysin. Tyttö teki kaikkensa saadakseen Wellun huomion, mutta ensimmäisen puoli tuntia Wellu vaan makasi lahnana paikallaan. Kunnes ihan yllättäen tajusi mistä hommassa on kyse ja astui naaraan muutamaan otteeseen (pitäen joka välissä aina lahnailutauon). En tiedä mistä oikein oli kyse, mutta ehkä vieraat ihmiset ja vieraalta haiseva kani poikaa ihmetyttivät. Wellu ei tosin ole muutenkaan mikään penaalin terävin kynä. Poika on peräisin isosta poikueesta, joten ehkä sille ei sitten enää järkeä riittänyt...

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pupumaista menoa

Videot ovat tässä blogissa melko harvinaista herkkua. Syystä että en niitä jaksa kuvata enkä koostaa. Sekä siksi, että koneella oleva videonmuokkausohjelma puhuu jotakin tunnistamatonta pohjoismaista kieltä, enkä saa sitä suomenkieleen vaihdettua.

Vaan nyt on videon aika, jonka eteen en yllättäen ole itse tehnyt yhtään mitään. Klipit on kuvattu jo jokin aika sitten, joten esim. Nessun poikaset esiintyy videolla nakkeina. Vierailevana tähtenä videolla voi bongata Justuksen (se pieni ja musta otus), joka oli juuri silloin kylässä.




perjantai 24. heinäkuuta 2015

Uusi kamera!


Parisen vuotta kuvauskalustona on toiminut Canon EOS 1100D ja siinä 18-55mm objektiivi. Kameraan olen ollut ihan tyytyväinen, sillä siinä määrin en kuitenkaan kuvaile että mitään huippukameraa tarvitsisin. Objektiivi on toiminut hyvin lähellä olevia kohteita kuvatessa, mutta eihän tuolla mitään vähääkään kauempana olevaa pysty kuvaamaan. Ainakaan ellei kuvaa rajaile reippaasti ja anna samalla laadun kärsiä. Pidemmälle zoomailevan objektiivin hankinta tuli siis ajankohtaiseksi, kun aloin tuohon vanhaan kyllästyä. Sopivien objektiivien hintoja selaillessa tulin kuitenkin siihen tulokseen että kannattavammaksi tulee ostaa samalla uusi kamera. Vanhassakaan ei mitään varsinaista vikaa ole, mutta jotenkin sillä ei vaan tunnu tulevan enää niin hyviä kuvia kuin ennen. Eli jotain pikkuvikaa jossakin päin kameraa on. Onhan tässä kuitenkin sen verran ahkerasti koko kesä lypsetty, että välillä voi palkkarahoja johonkin tuhlaillakin.

Tilaukseen päätyi paketti, johon kuuluu Canon EOS 1200D 18-55mm & 75-300mm objektiiveilla. Melko halpakin tämä paketti oli, verrattuna jos kaiken olisi erikseen ostanut. Vanha kamera saa pysyä varakamerana, mutta tästä lähtien kuvailen blogiin lähinnä tällä uudella kameralla. Tämän postauksen kuvat (tuota kamera kuvaa tietenkin lukuun ottamatta) onkin jo uudella kuvattuja. Vielä en tuota naapuriin asti zoomaavaa objektiivia kokeillut, mutta sillä sitten kuvia myöhemmin.

Nessun lapsia odottelin jo piakkoin maan pinnalle, mutta taitaa olla turha toivo. Niillä on pesäkuopan pohjalta avautunut reitti vielä syvemmälle kivien alle. Lapset hengailevat kyllä enimmäkseen varsinaisessa pesässä, mutta eilenkin niistä mustat ehtivät livahtaa syvemmälle ennen kuin ne tavoitin. Hyvässä tallessa ainakin ovat.



Kanilassa on hieman päässyt käymään kato nuorten kanien suhteen, sillä useampi niistä on lähtenyt kesäkaneilemaan kuka minnekin. Syksyllä toivottavasti tilanne hieman kohentuu, kun nuoriso palaa kotikulmille. Kaapon ja kuvissa esiintyvä Halla ovatkin nyt ainoat kotona asuvat nuoret kanit (jos poikasia ei mukaan lasketa). Aika upea ilmestys tuo Halla. MM harjas tytöllä on, vaikkei pörröisyys mitenkään silmiin pistävää olekaan. Asia luultavasti kuitenkin vielä muuttuu ensimmäisen karvanvaihdon yhteydessä.




Hillaa tulee aika harvoin kuvattua, johtien siitä ettei se ole oikein sylikani tyyppiä. Kameran eteen usein päätyy joku niistä, jotka oikein tyrkyttävät itseään syliin. Hilla on siis Hallan äiti, vaikkei kaksikolla kamalasti yhdennäköisyyttä olekaan. Ovatpahan ainakin jepseja kumpikin, vaikka Hallalla raidat jääkin perhoskuvion alle piiloon.


Ja lopuksi vielä jättivaavi Taika, joka täyttää huomena kahdeksan viikkoa. Korvista ehkä huomaakin, ettei ainakaan hermeliiniä taustalta löydy. Voi olla että antennit tuosta vielä luppautuvatkin, sen verran isot ovat.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kohta vuosi yhteiseloa


Ensikuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun pieni oranssi-valkoinen kissanpentu saapui tänne. Pörrön kuolemasta oli kulunut jo viitisen vuotta, eikä Pedolla ollut tuona aikana ollut kissakaveria. Koskaan Peto ei ole erityisesti muista kissoista tykännytkään, joten vaarille oli aluksi järkytys että taloon muutti toinen kissa. Pari ensimmäistä viikkoa kissojen kaikki kohtaamiset johtivat siihen, että Peto pörhisti häntänsä ja usein vielä sähisten läpsi uteliasta kissanpentua kauemmas. Vaikka aikuisetkaan kissat eivät ole Pedon mieleen koskaan ollut, on pentuja se suorastaan vihannut. Pörrön kanssahan Peto ehti yhdet pennut tehdä ennen leikkausta ja ne saivat sen näkemään pahemman kerran punaista.

Lopulta Pedon oli hyväksyttävä se, että Manu oli tullut jäädäkseen. Seuraavat ongelmat alkoivat Manun kasvettua isommaksi. Roolit vaihtuivat ja yllättäen Manu olikin se, joka kiusasi Petoa. Kollit ottivat jatkuvasti painimatsia. Manusta se ehkä oli hauskaa, mutta ei viisitoistavuotiaasta vaarista. Nyt on Manukin kuitenkin jo rauhoittunut ja kollit tulavat hyvin toimeen keskenään.

Peto on kovin pieni ja siro ollakseen kolli. Manusta taas on kasvanut ihan valtavan kokoinen. Korkeuseroa kissoilla on viitisen senttiä ja Peto näyttää ihan kissanpennulta Manun rinnalla. Hyvä puoli Manun tulossa oli se, että Peto alkoi taas syömään monipuolisesti. Pörrön kuoleman jälkeen se lopetti melkeimpä kaiken muun kuin kuivaruuan syönnin. Toisen kissan kanssa se alkoi jälleen syödä monipuolisesti, sillä ainahan pientä kilpasyömistä eläinten välillä on.

Hitaasti, mutta varmasti kolleista on tullut hyvät ystävät ja kaveria kyllä etsitään, mikäli sen olinpaikka ei ole tiedossa.




lauantai 18. heinäkuuta 2015

Pikku Nessut





Viikon verran ikää näillä Nessun lapsilla jo on, joten kohta voikin jo odotella silmien avautumista ja lähtöä pois pesästä. Poikasten pesä sijaitsee ulkotarhaan kaivetussa kuopassa. Alunperin olivat vielä lampolan seinän ja ison kiven väliin kiilautuneen pienemmän kiven alla, mutta koska kivi teki pesän tarkastuksen mahdottomaksi, nostin sen pesän päältä pois. Kaikki ei pesän päivittäistä tarkastusta koe tarpeelliseksi, mutta itse en kyllä halua ainakaan näin kesäaikaan, että pesän pohjalla mätänisi kuollut poikanen. Siksipä olen joka päivä kuoppaa kaivellut ja tarkastanut että ovat kaikki elossa.

Kaikki neljä poikasta ovat siis edelleen hyvissä voimissa. Toinen valkoisista ja musta x-kirjava ovat MM harjaksisia, kahdella muulla taas on perus Mm harjas. Lähes puhtaita leijonanharjaksia nämä ovat, joten ulkonäkökin tulee olemaan sen mukainen. Kooltaan jäävät luultavasti aika pieniksi, mikäli vaan kokonsa vanhemmiltaan perivät. Sukupuolia en vielä osaa ihan varmoiksi sanoa, mutta x-kirjava ainakin on varsin selvä poika. Voipi olla että muut ovat tyttöjä.

Näistä olen näin alustavasti ajatellut jättää kotiin toisen valkoisista ja x-kirjavan, muut tulevat myöhemmin myyntiin. Sillä edellytyksellä toki, että kaikki selviävät isoiksi asti.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Pirullista menoa

Olen aina tykännyt kovasti kaikenlaisista ötököistä. Nuorempana on tullut pidettyä lemmikkinä matoja, hyttysenpoikasia, sudenkorennon toukkia ja onhan sitä joskus kasvatettu sammakonkudusta nuijapäitäkin (joita taas pystyi hyötykäyttämään sudenkorennonpoikasten ruokana). Kotiloita omistan edelleen ja niitä on varmaan jo kymmenen vuotta tullut pidettyäkin. Eläinkaupassa töissä ollessa olin yksi niistä harvoista, jotka ihan vapaaehtoisesti hoitivat ruokaeläimiä. Hauskinta oli purkaa juuri saapuneita ruokaeläinpaketteja ja päästä siirtelemään erilaisia matoja ja sirkkoja. Asiakkaille pyydystin sirkat aina ihan sormin, kun muut sähläsivät puolet kauemmin pinsettejen kanssa. Työharjoittelusta mukaan tarttui pieni rasiallinen jauhomatoja, joita ihan omaksi iloksi jonkun aikaa kasvattelinkin. Kävi vaan niin huonosti, että ilkeä villihiiri onnistui salaa syömään kaurahiuteleista koostuneen kasvatusalustan matoineen päivineen, kun astiaa säilytin liian lähellä lattiaa.

Sauvasirkoista olen haaveillut jo pitempään ja muutamaan otteeseen olen ollut lähellä saada niiden munia haudottavaksi. Asia on kuitenkin aina lopulta johonkin kariutunut. Faunattarista näitä erilaisia ötököitä olisi helppo ostaa, mutta eipä täällä lähellä satu kyseistä kauppaa olemaan. Viime viikolla huomasin herppi.netissä myynnissä okapirun poikasia, joilla oli postitusmahdollisuus. Toki tilaisuuteen oli heti tartuttava. Tänään postista saapui paketti, joka sisälsi neljä pikkuista okapirua.




Vielä tässä vaiheessa piruilla on kokoa vain muutamia senttejä, mutta jos vaan saan nämä isoiksi kasvatettua, tulevat ne joskus olemaan viidentoista sentin pituisia. Tässä neljän porukassa pitäisi olla kolme tyttöä ja yksi poika. Itselleni ei tosin ole vielä selvinnyt kuka on kukin. Ehkäpä se vielä joskus selviää... Hauskan oloisia otuksia ovat ja kiva päästä näiden kasvua seuraamaan.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Hoitolapset ja melkein yllätyspoikaset

Viime sunnuntaina tänne saapui marsupojat Eemeli ja Kasperi, sekä Justus kani. Edelleen kolmikko täällä hengailee. Ilmeisesti maanantaina olisi poikien tarkoitus lähteä takaisin omaan kotiinsa. Kyseessä on siis siskoni eläimet, jotka ovat kaikki tainneet blogissa aiemminkin esiintyä.





Justus on hienostunut kaupunkilaiskani, joka on tottunut viettämään aikaansa vapaana sisällä ja ulkoilemaan aina välillä valjaissa. Meillä Justus kuitenkin on joutunut yöpymään ulkohäkissä, mikä on ollut pojalle pieni järkytys. Kuka nyt heinäkasassa nukkuisi, kun on tottunut nukkumaan yöt sängyssä omistajan vieressä. Majoitustiloja lukuun ottamatta Justus tykkää kyllä olla täällä. Erityisesti pojan mieleen on mahdollisuus vapaana ulkoiluun ilman juoksentelua rajoittavia valjaita. Ainoan kanin elämään tottununeelle Justukselle on myös varmasti mukavaa nähdä välillä muitakin kaneja, joita täällä riittää vaikka joka päivälle uusia.




Eemeli ja Kasperi asustelevat toki sisällä, niille pystytetyssä kompostikehikossa. Uloskin olisi ollut kiva poikia viedä, mutta tietenkin koko viikon on satanut ja ollut kylmä. Harmi kyllä, sillä kotonaan pojilla ei ulkoilumahdollisuutta ole. Tyttöjä pojat ovat ohimennen nähneet ja Kasperi parka sekoaa joka kerta täysin. Ihan epäreilua kun ei pääse samalla puolelle aitaa tyttöjen kanssa. Eemeliä tytöt eivät ole koskaan kiinnostaneet.


Justuksen loma on siinäkin mielessä ollut oikein onnistunut, että eilen pojasta tuli jälleen isä. Nessun pojillehan kävi huonosti ja koska poikue oli ensivuotta ajatellen oleellinen, päätin poikueen uusia. Eli Nessu astutettiin uudelleen Justuksella. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, eikä seuraavallakaan kerralla hyvältä näyttänyt. Siksipä olen ollut ihan siinä luulossa ettei Nessu ole vieläkään kantavana. Muutama päivä sitten Nessun maha tuntui kuitenkin kovin pinkeältä ja oli sitten pakko kalenterista tarkistaa milloin se olikaan Justusta treffaillut. Ja kappas, kyseisistä treffeistä oli 29 päivää. Tästä seuraavana päivänä lapsoset syntyivätkin, joten melkein tulivat yllätyksenä. Poikue on samanlainen kuin viimeksikin, eli neljä poikasta, joista kaksi valkoista ja kaksi mustaa x-kirjavaa. Toivottavasti näiden kanssa olisi parempi tuuri kuin edellisten ja saataisiin suvunjatkajia kanilaan.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Sinisilmät



Pari viikkoa sitten Kaapo saavutti neljän kuukauden iän ja kuten kuvista näkeekin, poika vaan komistuu päivä päivältä. Hienon ulkonäön lisäksi Kaapo on myös mahtava luonteeltaan. Täytyykin nyt viikonloppuna kokeilla tykkäisikö poitsu hyppiä esteitä. Estepupua kun ei kaniporukasta enää löydy. Nuppu lopetti esteiden hyppelyn jo vuosi sitten ensimmäisten poikastensa jälkeen, kun ei asia enää rouvaa tippaakaan kiinnostanut. Nupun seuraajaksi koulutin Bumban, mutta senkin kanssa jäi treenit talvella tekemättä, eikä Bumba enää osaa edes kulkea valjaissa.

Vaikka Kaapo ainakin ulkoisesti on jo ihan sukukypsä, se elelee edelleen hyvässä sovussa Niilon kanssa ja pojat ovat ihan parhaat kaverit. Niilo on Kaapon tavoin sopuisa luonteeltaan, joten voi olla että tulevat vielä pitkään toimeen keskenään.



Näissä kuvissa esiintyy toinen erittäin upea kani, Wendy. Wendyhän on Kaapon siskopuoli, sillä Julius on kummankin isä. Kamalaa kyllä ajatella että Juliuksella on näinkin vanha lapsi, lapsenlapsista puhumattakaan. Vastahan Julius oli itsekin pikkupoika.

Toisin kun suurin osa muista lauman kaneista, Wendy sai jo ajat sitten karvan vaihdon suoritettua ja onkin melko pörröinen tapaus tällä hetkellä. Wendy on siitä hyvin ihanteellinen pörröpallo, että se ymmärtää pitää turkistaan huolta. Tyttöä ei esimerkiksi koskaan näe sateella ulkosalla, vaan se pysyttelee sisällä kuivassa. Siksi turkki pysyykin hyvänä ja takuttomana. Tukkapupuista ollaan montaa mieltä, mutta omaa silmää Wendy miellyttää täydellisesti.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Yhdeksikkö

Sain nyt vasta aikaiseksi julkaista nämä kuvat jättivaaveista, vaikka jo muutama päivä sitten ne otin. Kuvausolosuhteet olivat vähän huonot, sillä sää vaihteli pilvisestä täyteen auringonpaisteeseen. Siksi kuvat ovat tunnelmaltaan aika erilaisia. Nimiä vauvoilla ei vieläkään ole, kun ei mitään kivaa nimiteemaa ole mieleen tullut. Onhan tässä onneksi vielä aikaa, vasta kolmen viikon päästä näille pitäisi papereita kirjoitella... Poikasista on vapaana vielä kaksi valkoista, tyttö ja poika, sekä myöhemmin vielä vapautuu yksi tyttö lisää. Vapautuvan poikasen väristä ei ole vielä tietoa. Mutta jos siis joku jättivaavista haaveilee, niin tässä olisi.

Toiveena oli saada heinäkuun lopulla myös puhtaita ranskanluppavauvoja, mutta taitaa se suunnitelma jäädä ainakin tältä kuulta toteuttamatta. Vaikuttaa vähän siltä, että Aada ei välttämättä ole kykeneväinen tiineeksi tulemaan. Mikäli näin on, tulen mahdollisesti hankkimaan toisen ranskisnaaraan ja poikashaaveetkin siirtyvät tulevaisuuteen.