sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Mutta mitä tapahtui Leeville?


Asiahan on niin, että Leevi muutti toukokuun viimeisenä päivänä uuteen kotiin. Edelleen harmittaa että tästä upeasta pupusta oli luovuttava, mutta kanin pasrasta tässä vain ajateltiin. Leevi oli luonteeltaan niin sosiaalinen ja innokas pupu, että oli kidutusta pitää sitä kanilassa tai ulkohäkkirivissä. Leevi kun olisi kaikkein mieluiten hengaillut ihmisten seurassa huomion keskipisteenä. Viime talvena sen sosiaalisuus vain kasvoi, eikä pojasta ollut enää yhtään hauskaa olla häkissääkään (vaikka häkillä oli kokoakin ihan kiitettävästi). Yllätävän vähän Leevistä oltiin kiinnostuneita kun siitä ilmoituksia nettiin laitoin. Osaltaan tähän vaikutti varmasti heti ilmoitukseen laittamani kovat vaatimukset kodille. Varsinainen pakkohan ei kanista ollut luopua, enkä sitä olisi kuin vain täydelliseen kotiin myynyt. Sellainen lopulta löytyikin ja nyt Leevi elelee perheen ainoana kanina ja saa kaiken huomion osakseen.

Neljä aikuista kania tässä tämän vuoden aikana on jo uuteen kotiin muuttanut ja jokaista on jäänyt jollain tapaa kaipamaan. Nyt kuitenkin kaikki "ongelmatapaukset" ovat löytäneet itselleen paremmin sopivan kodin, eikä tarvetta ole enää kenestäkään luopua.

Alla vielä muutamia kuvia Leevin meillä kaksi vuotta kestäneestä historiasta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)