perjantai 1. toukokuuta 2015

Laumaelämää

Monesti sanotaan että naaraskanit tulisivat huonosti toimeen keskenään ja moni onkin naarasparin joutunut jossakin vaiheessa toisistaan erottamaan. Meiltä löytyy kuitenkin todella sopuisa ja toimeentuleva naaraslauma, joka on esitelty alempana.

Jossakin määrin toimeen tulevuuteen vaikuttaa varmasti kanien rodut. Jotkin rodut ovat luonteeltaan sellaisia, etteivät välttämättä kavereita siedä. Näissä tytöissä ei sellaisia rotuja kuitenkaan ole. Tilaa näillä riittää myös. Missään tehdashäkissä eivät toimeen luultavasti tulisi. Kaikki eivät ole kaikkien kavereita, mutta kun on tilaa väistää ei ongelmia synny. Ihan turhista syistä en kaneja lähde myöskään lähde erottamaan. Pienet ja satunnaiset välien selvittelyt sallitaan. Asiaan puutun siinä vaiheessa jos kyseessä on jatkuva ja stressiä aiheuttava riitely. Toki silloin jo aiemminkin, jos veri alkaa lentää.

Täydellisen sopuisa lauma tämäkään ei missään nimessä ole, vaan välillä jotain pientä kinaa saattaa olla (etenkin kiimailut/valeraskaudet joskus hiertävät välejä). Kummasti sitä vaan aina iltaisin kömmitään yhteen kasaan ikkunatasanteelle nukkumaan, vaikka siltä kaverilta olisi aiemmin samana päivänä nypätty karvatuppo pyllystä.

Limona
Limona on lauman vanhin jäsen ja lisäksi lähes kaikki muut lauman kanit ovat sen lapsia, lapsenlapsia, lapsenlapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsenlapsia. Näistä syistä johtuen lupparouva on ollut aina lauman kiistaton johtaja. Yleisesti ottaen Limona johtaa laumaa rennolla ja rauhallisella otteella. Välillä mammaa saattaa kuitenkin suututtaa, jolloin se pomottelee muita surutta. Poikasia kohtaan Limona on kuitenkin aina ystävällinen.

Tilda
Tilda ei ole ihan niitä ihanteellisimpia laumakaneja, sillä se jaksaa tasaisin väliajoin kyseenalaistaa Limonan aseman johtajana. Limona kuitenkin laittaa tyttärensä varsin nopeasti ruotuun. Tilda ei oikein tykkää kenestäkään, eikä poikastenkaan päälle ymmärrä. Yleensä se viettääkin aikaansa yksinään, sillä muut eivät sen seuraan oma-aloitteisesti hakeudu.


Rumba
Rumba on varmasti lauman sopuisin ja ystävällisin kani, joka haluaa olla kaikkien kaveri. Poikasia Rumba rakastaa ja onkin ollut harmissaan kun ei omaa poikuetta enää tänä keväänä saanut. Tästä johtuen Rumba on ottanut muiden poikasten hoitotädin pestin. Rouva nukkuu yhdessä poikasten kanssa ja putsailee niitä myös miellellään. Hillan kuollut poikasta Rumba yritti nuolemalla vielä elvyttääkin, kun sen pesästä pois nostin.


Nuppu
Emänsä Rumban tavoin Nuppu tulee hyvin juttuun kaikkien kanssa. Etenkin omiin tyttäriinsä se on säilyttänyt hyvät välit ja kolmikon tapaa usein yhdessä lepäilemässä. Nuppu ei rähinöi turhista, mutta tarpeen vaatiessa tuo kyllä mielipiteensä esille. Neidin ollessa murrosiässä, muu lauma kohteli sitä aika ikävästi, mutta onneksi Nupun aikuistuttua siitä on tullut yksi lauman tärkeistä jäsenistä.


Hilla
Hilla on "adoptiolapsi", joka liittyyi laumaan seitsemän viikon ikäisenä. Alku oli hankala, sillä muut eivät meinanneet aluksi millään hyväksyä sitä joukkoonsa. Ajan kuluessa muut tajusivat kuitenkin Hillan olevan ihan hyvä tyyppi ja hyväksyivät sen porukkaan. Hilla on edelleen arvoasteikossa alimpana, mutta sille ei kuitenkaan olla ilkeitä. Limonan tai Tildan seurassa Hillaa kuitenkin harvemmin tapaa.


Wendy
Wendy kuuluu näihin lauman perusjäseniin. Johtajan paikasta on turha haaveilla, mutta myöskään muita ei tarvitse pahemmin väistellä. Neidin paras ystävä on sen oma sisko Nessu, jonka kanssa viettävät usein aikaa yhdessä.






Nessu
Nessu on porukan pienin, mutta koon ei pidä antaa hämätä. Luonteeltaan Nessu on hyvin määrätietoinen, välillä itsepäinenkin kaveri. Tyttöä on turha pomotella, sillä se uskaltaa antaa samalla mitalla takaisin. Riidanhaastaja Nessu ei kuitenkaan ole, vaan toimii ainoastaan jos toinen tekee aloitteen.






Saga, Demi ja Halla
Poikueista laumaan jää kolme tyttöä kasvamaan. Niiden myötä porukan vahvuus tulee olemaan kymmenen kania. Hieman toki jännittää miten niin monta tyttöä tulee toimeen keskenään, mutta en kuitenkaan usko ongelmia ilmenevän. Häkkiremontin myötä lauma saa viimeistään syksyllä jälleen lisää tilaa ulkohäkkiin, eikä häkki nytkään pieni ole. Ja tiedän kyllä useampia tapauksia joissa naaraita on laumassa se +10.

Poikaset
Kaikki lauman jäsenille syntyvät poikueet syntyvät suoraan lauman sekaan, sillä en näe mitään tarvetta tyttöjä lähteä poikueiden ajaksi muista eristämään. Mitään ongelmaa ei ole muiden kanien suhteen ollut, sillä tajuavat kyllä milloin pesässä on poikasia ja ymmärtävät olla silloin siihen koskematta. Nytkin poikasia on useammalla tytöllä ja vaaveja hoitavat kaikki yhdessä. Nyt poikueet ovat olleet aika isot, eikä imetysapua toisista ole oikein ollut. Muutama vuosi sitten kävi niin, että Rumba sai kahdeksan poikasta ja Tilda yhden. Poikueet syntyivät viikon välein ja Rumballe oli kyllä suuri helpotus kun Tilda avusti imetyksissä poikasten lähdettyä pesästä.

Asettelin kuvat vaihteeksi tekstin sekaan. En kuitenkaan luota etteivätkö lähtisi omille teilleen seilailemaan, joten heittäkää kommenttia jos kuvat ja tekstit poukkoilevat miten sattuu. Tiedän sitten korjailla.

2 kommenttia:

  1. Meidänkin viiden kanin jengissä, josta kolme on naaraita, huomasi etenkin varhaiskeväällä selvää vaihtelua "yhteisen sävelen" kanssa kun kiimaa pukkasi tytöille. Miinalla se on aina näkynyt selkeimmin ja se muutenkin kiukkuilee herkimmin :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva tällainen postaus tuosta laumasta :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)