keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Tilastoja kaneista



22 kania

9 urosta
13 naarasta
 
3 paperillista rotukania
4 paperitonta rotukania
15 risteytyskania

31 pystykorvaa
13 luppakorvaa
22 töpöhäntää
88 tassua
 
13 tukkapupua
9 tukatonta

5 keltamusta japanilaista
1 keltamusta japanilainen viittakuvio
2 madagaskar otter perhosta
1 madagaskar
1 madagaskar x-kirjava
1 sininen x-kirjava
1 sininen
1 musta x-kirjava
1 musta
1 musta viittakuvio
2 musta otter perhosta
1 luonnonharmaa
1 valkoinen ps
1 isabella
2 luonnonkeltaista
 
3 vuonna 2011 syntynyttä
4 vuonna 2012 syntynyttä
7 vuonna 2013 syntynyttä
8 vuonna 2014 syntynyttä
 
1 helmikuussa syntynyt
1 maaliskuussa syntynyt
3 huhtikuussa syntynyttä
8 toukokuussa syntynyttä
4 kesäkuussa syntynyttä
2 heinäkuussa syntynyttä
1 elokuussa syntynyt
1 syyskuussa syntynyt
1 marraskuussa syntynyt
 
12 onnistunutta poikuetta, sekä 1 epäonnistunut
9 suunniteltua poikuetta, 3 vahinkopoikuetta
Yhteensä 70 syntynyttä poikasta, joista luovutusiässä elossa 57
Keskimääräinen poikuekoko 5,4 poikasta/poikue
Kasvateista 11 asuu edelleen kotona
 
Vuodessa syödään
n. 180kg Rabbit Royalea
n. 155 paalia heinää
Lisäksi kasoittain tuoreruokaa
Päivittäiseen vesien vaihtoon kuluu n. 10 l vettä, vuodessa 3650 l
 
Kaneista 9 asuu yksinään, loput 13 kolmeen laumaan jaettuina

perjantai 23. tammikuuta 2015

Vieraileva tähti





Siskoni luokse muutti alkuviikosta suloinen kanipoika, josta omistan itsekin osuuden. Kuten kuvista näkyy, on poika väriltään upea musta x-kirjava sinisillä silmillä. Rodultaan pupu on leijonanharjas, mutta paperiton sellainen. Ikää pojalla on hieman päälle puoli vuotta. Luonteeltaan hyvin reipas menijä, joskin pientä arkuuttakin oli vielä huomattavissa.

Alkukeväästä olisi ajatuksena astuttaa Nessu tällä pojalla. Nessuhan on myös x-krjava, joten hyvällä tuurilla poikueeseen voi syntä valkoisia sinisilmäisiä. Toivon todella että näin kävisi, sillä valkoinen ss kuuluu lempiväreihini kaneilla.


Tässä vielä kuva itse Nessusta. Jotain yhdennäköisyyttä havaittavissa?

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kanien hyvät ja huonot puolet (urokset)

Pakko ihan ensin mainita, että mielestäni nämä "kanien hyvät ja huonot puolet" postaukset ovat kamalan tylsää luettavaa. En ole tainnut koskaan edes lukea kokonaan yhtäkään sellaista postausta.
Kai näistä kuitenkin joku tykkää, kun lähes joka blogissa on vastaava postaus ollut? Postausideoiden puutteessa tein tälläisen itsekin. Koska kaneja on niin paljon, on postaus kaksiosainen. Ensimmäisessä vuoroon pääsevät urokset ja toisessa naaraat.

Kirjoittelin postausta useampana päivänä ja tarkoitus oli laittaa kaikista kaksi hyvää ja kaksi huonoa puolta. Ennen julkaisua huomasin, että Rollella onkin kolme hyvää ja vain yksi huono puoli. Menköön kuitenkin niin, en jaksaa enää muuttaakaan. Tarkoitus ei siis ole esittää Rollea muita parempana. :)



ROLLE

+ Nallekarhumainen luonne
Luonteensa puolesta Rolle pysyy varmasti aina lempikaninani.

+ Muiden urosten yläpuolella
Rolle on omasta mielestään niin paljon muita arvokkaampi ja viisaampi, ettei ole nuoruusvuosiensa jälkeen ollut millään tapaa kiinnostunut muista uroksista. Miksi alentua tappelemaan, jos tietää muutenkin olevansa muita parempi?

+ Sosiaalisuus
Lähes jokainen Rollen kanssa tuttavuutta tehnyt on ollut ihan ihmeissään pojan sosiaalisuudesta. Aivan sama onko ihminen tuttu vai tuntematon, Rolle on aina valmis tekemään tuttavuutta.

- Kärsimättömyys
Rolle raivostuu, mikäli ei saa haluamaansa juuri sillä sekunnilla kun toivoisi. Jos esim. joku muu saa ruokansa ennen Rollea, alkaa jalan paukuttelu, kiukkuinen puhina ja heinien katkominen.


PASKIS

+ Kiltti ja rauhallinen luonne
Tästä syystä poika aikanaan jäi poikueesta kotiinkin.

+ Tavallinen kani
Ulkonäöltään Paskis on lauman ainoa "tavallinen kani". Normaali ruumiinrakenne, pystyt korvat, ei harjasta. Pitäähän joukossa aina yksi normaali olla.

- Karkaa mistä tahansa
Mitä muuta voikaan odottaa kanilta, jonka rakas harrastus on hyppiä päin ulkohäkin kattoverkkoa. Paskis hyppää yli mistä tahansa ja tunkeutuu läpi kaikista tulitikkuaskia suuremmista koloista.

- Hippaleikki
Välillä Paskis antaa ottaa itsensä ihan hyvin kiinni, mutta useimmiten sitä saa jahdata hyvän aikaa. Karkuun se ei juokse, mutta aina kun siihen hipaisee, ryntää poika metrin eteenpäin. Tätä jatkuu kunnes omat refleksit ovat nopeammat tai seinä tulee vastaan.


LEEVI

+ Erittäin sosiaalinen
Vielä hieman isäänsä Rolleakin sosiaalisempi tapaus. Leevi tosin tykkää eniten omasta perheestä, eikä ole vieraista kamalan kiinnostunut.

+ Yksi luotettavimmista kaneista
Leevin voi luottaa monissa tilanteissa. Se ei esimerkiksi harrasta piiloleikkejä, vaan sen saan aina helposti kiinni jaloittelun jälkeen.

- Häkki vihaaja
Inhoaa olla häkissä ja laittaa mielellään häkkiään palasiksi.

- Kusiruisku
Jos jostain löytyy pahempi kuseskelija, niin se on ihme. Leevi ruikkii innostuessaan ja monesti myös ihan muuten vaan. Mikä voisikaan olla parempaa ajanvietettä?


NIILO

+ Rauhallinen menijä
Niilo on perinyt selvästi emänsä rauhallisen luppaluonteen.

+ Persoonallinen ulkonäkö
Niilo on saanut paljon kommentteja hauskan ja persoonallisen ulkonäkönsä vuoksi.

- Ei välitä ihmisistä
Niilo ei ole millään tavalla arka tai vastaavaa, mutta se ei kuitenkaan ihmisistä juuri välitä. Todella harvoin se jaksaa istua rapsutettavana tai muuten seurustella ihmisten kanssa. Ennemmin se touhuaa omia juttujaan ja jättää ihmiset huomiotta.

- Sotkuinen
Papanat Niilo tekee aika hyvin samaan paikkaan, mutta muuten on aika sotkuinen otus. Heinät ja ruokakipot on aina ympäri häkkiä.


BAMSE

+ Käsiteltävyys
Arkuudestaan huolimatta Bamse ei välitä vaikka sen vääntäisi solmuun.

+ Rauhallisuus
Bamse osaa ottaa asiat rennosti ja rauhallisesti

- Valikoiva arkuus
Tästä kiitos pojan kasvattajalle, joka ei sitä ilmeisesti ole paljoakaan käsitellyt. Arkuutensa suhteen Bamse tosin on vähän valikoiva. Ruoka-aikaan ei olla yhtään arkoja, eikä myöskään silloin jos ihmisen vierestä tai sylistä on mahdollista katsella tyttökaneja.

- Heinien levittely
Muilla kaneilla heinät pysyvät edes jonkinlaisessa järjestyksessä. Bamsella heinää on kuitenkin ihan koko häkin leveydeltä.


JULIUS

+ Taskukani
Julius on ihanan pikkuinen kani. Se on myös hyvin rauhallinen käsiteltäessä ja sitä saa kääntää ja vääntää miten haluaa.

+ Mahdottoman söpö
Voiko joku väittää ettei pieni sininen pörröpallo olisi suloinen. Vielä kun se häkin luukun auetessa ryntää puskemaan hoitajan käsiä.

- Nirsous
Julius inhoaa oikeastaan kaikkea ruokaa. Antoi sille sitten mitä tahansa, se katselee siihen malliin että "syö itse ruokasi". Heinää se sentään syö, mutta välillä saa silti ihmetellä miten se pysyy ollenkaan hengissä.

- Iso ego
Pienestä koosta huolimatta Juliuksen ego on suuri ja se tykkää ärhennellä muille uroksille.


WELLU

+ Koiramainen luonne
Ranskanluppien luonnetta kuvaillaan monesti koiramaiseksi ja juuri sellainen luonne tälläkin pojalla on.

+ Ei tiedä olevansa uros
Tämä piirre ei taida olla ikuinen, mutta ainakaan vielä Wellun käytöksestä ei huomaa että se olisi uros. Se ei ruiki, eikä edes tappele muiden urosten kanssa (tämän huomasin kun se kerran siivouksen yhteydessä pääsi vahingossa Juliuksen kanssa samaan tilaan, ei minkäänlaista tappelua).

- "Sokeus"
Tämä ei nyt ole varsinaisesti kanin itsensä vika, mutta onhan se todella idioottimaisen näköistä kun Wellu istuu milloin missäkin pää huojuen. Joskus alkaa oikein epäillä näkeekö poika oikeasti yhtään mitään.

- Hömelö
"Sokeutensa" lisäksi Wellu tuntuu muutenkin olevan usein ihan omissa maailmoissaan, eikä aina oikein tajua mitä tapahtuu ja missä.


OLIVER

+ Rakastaa ihmisiä
Oliver on aina verkon takana odottamassa huomiota.

+ Touhukas pupu
Oliver harvoin vain istuu paikoillaan, vaan poika on aina liikkeessä ja tekemässä jotakin.

- Ei tykkää käsittelystä
Oliverin luonne on muuten niin täydellinen, ettei uskoisi sen olevan hyvin ärsyttävä käsiteltävä. Sitä on vaikea saada kiinni ja sylissä se rimpuilee kiitettävästi.

- Syö huonosti heinää
Aiempien kotejan ruokinnalla on tässä luultavasti iso merkitys, sillä Oliver ei oikein vieläkään syö heinää kovin hyvin.


BUMBA

+ Ystävällisyys
Bumba tykkää ihmisistä ja jaksaisi olla vaikka kuinka kauan rapsuteltavana.

+ Oppivainen
Bumba on ainut uros joka on oppinut hypimään esteitä. Poika haluaa  miellyttää ihmistä, joten se luultavasti oppisi helposti temppujakin.

- Ei pidä itsestään meteliä
Vaikka Bumba rakastaakin huomiota, se ei oikein osaa sitä itselleen vaatia ja jääkin helposti unohduksiin.

- Hidas sytytys
Bumba ei aina tajua kaikkea yhtä nopeasti kuin muut kanit. Usein se esim. odottaa ruokaansa häkin väärässä kerroksessa ja oikeaan kerrokseen päästyään se ei löydä ruokakuppia ilman avustusta.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Arvonnan voittaja ja muuta lätinää

Muistinpa arpoa arvonnan voittajan ihan hyvissä ajoin. Sunnuntainahan siis oli viimeinen mahdollisuus osallistua. Arpaonni suosi tällä kertaa lukijaa nimeltä Popparipuput. Onnittelut! Laitan tänään sähköpostia ja kyselen minne osoitteeseen voin laittaa palkinnon tulemaan. :)


Olen tämän jo varmaan miljoonaan kertaan sanonutkin, mutta tilanne on edelleen se, ettei blogin kirjoitus oikein jaksa kiinnostaa. Mietin jo jättäisinkö blogin näin alkuvuodesta hetkeksi tauolle, mutta yritän kuitenkin vielä ensin ryhdistäytyä blogin suhteen. Jouluna sain lahjaksi paremman muistikortin kameraan ja sen ansiosta voisin videoitakin blogiin saada tehdyksi. Videoita ei ole blogissa aikoihin ollut, sillä vanhaa muistikorttia olisi pitänyt tyhjentää jatkuvasti, eikä videointi siitä syystä oikein onnistunut. Videokamerankin omistan kyllä, mutta se tallentaa videot nykyään johonkin ihan ihme muotoon, enkä saa niitä koneella ollenkaan avattua. Toiveita videoiden suhteen otetaan vastaan, jos jollakin on jotain kivaa mielessä. Kanien päivä video on suunnitelmissa, mutta kuvaan sen vasta keväämmällä.

Myös tulevien kanipoikueiden myötä blogi-innostus toivottavasti nousee. Vauvakuvia kun on kiva laittaa esille. Poikasia saattaa olla aika piankin jo tiedossa. Alkuvuoteen olen suunnitellut poikueita Wendylle, Nellalle ja Pandalle, joista Nella olisi tarkoitus astuttaa jo ensiviikolla. Se on sitten eri juttu kuinka hyvin näin talvella tiinehtyy. Mikäli Nellan suhteen näyttää tilanne huonolta, saatan astuttaa sen sijasta Wendyn tai Pandankin. Tarkempaa tietoa poikueista kirjoittelen sitten kun astutuksen on onnistuneet.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Virikkeitä kaneille

Jos joku ajatteli että aion jakaa virikeohjeita, niin väärässä oli. Esittelen postauksessa vain muutaman, pääasiassa kanien itse keksimän ajanviettotavan.
 

Luppien kopissa ei edelleenkään ole luukun edessä eteistä. Hetki sittenhän oli kuitenkin kovat pakkaset, jolloin koppikin alkoi ikävästi viiletä. Rakentelinkin sitten heinäpaaleista vähän järeämmän eteisen luukun eteen. Se toimi sen verran hyvin, että ehkä mitään puukoppia ei edes tarvitse lähteä rakentamaan. Tuo vaan aina uusia paaleja syötyjen ja levitettyjen tilalle. Tästäkin kuvasta puuttuu jo toinen kattopaaleista, sillä se syötiin aika äkkiä. Seuraavalla kerralla voisi käyttää ylivuotisia paaleja, sillä ne ei välttämättä olisi ihan yhtä maistuvia ja eteinen saattaisi olla pitkäikäisempi.

Sen lisäksi että paalirakennelma pitää pakkasen loitolla, se on mahtava virike kaneille. Ne tykkäävät kovasti hyppiä paalien päällä ja onpa yhteen paaliin lähdetty kaivamaan koloakin sisälle. Sotkua paalit aiheuttaa runsaasti, mutta levitetyt heinät voi käyttää vielä lampaiden kuivikkeena. Ei siis mene niin paljoa heinää hukkaan, kuin voisi kuvitella.


Myös lampolassa vapaana elävät jätit ovat keksineet itselleen hauskaa ajanvietettä. Joskus vuosia sitten lampolassa oli paha rottaongelma ja rotat tietenkin kaivelivat kolojaan kaikkialle. Tästä syystä lammaskarsinan kulmasta on pieni pala lattiaa romahtanut maan sisään. Pupuilla ei kestänyt kauaa tätä heikkoa kohtaa huomata. Romahtaneesta kohdasta pääsee kaivamaan maata ja nyt jäteillä onkin hieno kolo lattian alla. Pidän kaivauksia säännöllisesti silmällä, jotta eivät mitään vahinkoa saa aikaiseksi (ei ole toivottavaa myllätä koko naveton pohjaa). Kohtuullisena on kaivaukset kuitenkin pysyneet ja kolo on ainoastaan sen kokoinen, että koko kolmikko sinne samanaikaisesti mahtuu sisään. Mikäli tunneli alkaa tuosta laajentua tai uhkaavat kaivaa itsensä kokonaan ulos lampolasta, tullaan suuaukko tukkimaan. Pienestä kaivelusta ei kuitenkaan ole haittaa ja kiva vaan että pupuilla on luonnollista tekemistä.