perjantai 26. joulukuuta 2014

Vuosi 2014


Yleensä olen mennyttä vuotta muistellut blogissa vasta ihan vuoden lopussa. Kirjoittelin nämä vuoden kohokohdat kuitenkin nyt tällä kertaa jo hyvissä ajoin.

TAMMIKUU
- Loppiaisena yksi haaveistani toteutui, kun kanilaan muutti x-kirjava leijonanharjas Julius. Julius oli tullessaan noin kolmen kuukauden ikäinen.
- Juliuksen lisäksi myös joulukuussa saapunut pikkuinen Hilla vaavi oli kanilassa ihmisiä ihastuttamassa.
- Kovien pakkasten vuoksi tammikuu meni kanien juomakuppeja sulatellessa. Ainoat kunnon pakkaset kuitenkin onneksi ajoittuivat tammikuuhun ja lopputalvi olikin hyvin leuto.
- Tammikuun lopulla astutin ensimmäiset naaraat ja poikasten odottelu saattoi alkaa.

HELMIKUU
- Helmikuussa aloin hiljalleen etsiskellä uutta kotia Lunalle. Huonolla mesestyksellä tosin, sillä tuollahan se kanilassa edelleen puputtaa heinää. Ehkäpä ensi vuonna vihdoin tärppää. :)
- Muuten kuukausi meni pitkälti tulevia vaaveja odotellessa ja niiden tuloon valmistautuessa.
- Kuun lopulla poikaset sitten syntyivät. Limona sai kaksi, Panda viisi ja Luna neljä poikasta.

MAALISKUU
- Maaliskuussa sai seurailla poikasten kasvua ja samalla mietiskellä mitä jäisi kotiin. Poikaset kasvoivat kovaa vauhtia ja osa niistä jo varattiinkin uusiin koteihin.
- Rumba sai omat nelihenkisen poikueensa, josta harmittavasti myöhemmin yksi nätti poikanen kylmettyi kuoliaaksi eksyttyään pois pesästä.
- Nuppu astutettiin Juliuksella ja Tilda Lenillä.
- Loppukuusta sain päätöksen tehtyä ja päätin jättää Nella ja Bumban kotiin kasvamaan.


HUHTIKUU
- Leudon sään ansiosta kanit pääsivät muuttamaan ulos jo hyvissä ajoin. Aluksi ulos muuttivat urokset ja naarat pian perässä.
- Karoliina lammas sairastui ja menehtyi.
- Poikaset alkoivat yksitellen lähteä kohti uusia koteja ja seikkailuita.
- Nupun kauan odotetut poikaset syntyivät. Kotiin jäävät poikaset päätettiin lähes heti, sillä olivat väriltään ja harjakseltaan juuri sitä mitä toivottiin (toki sillä varuksella, että myös kehittyisivät luonteeltaan mukaviksi).
- Tilda sai poikueensa, joka kuitenkin epäonnistui täysin ja kaikki viisi poikasta kuolivat.

TOUKOKUU
- Toukokuun lopulla saatiin nauttia ensimmäisistä hellepäivistä ja säät olivat muutenkin hyvät.
- Lampaat kerittiin.
- Marsut saivat ulkoilla runsaasti.
- Luppien ulkotarha sai laajennuksen ja sen myötä pupuille tarjoutui mahtavat kaivuu mahdollisudet.

KESÄKUU
- Nupun poikaset lähtivät luovutusikään tultuaan uusiin koteihin. Wendy ja Nessu jäivät kuitenkin kotiin.
- Hilla astutettiin Lenillä. Astuus ei onnistunut kovin hyvin, mutta Hilla tuli kuitenkin kantavaksi epäilyksistä huolimatta.


HEINÄKUU
- Hillalle syntyi kahdeksan poikasta, joista seitsemän jäi eloon.
- OKRA maatalousnäyttely pidettiin tutuun tapaan ja siellä tuli käväistyä.
- Heinätyöt alkoivat ja naveton vintti täyttyi pian paaleista. Työvoimapulan vuoksi sain lähes kokonaan yksinäni järjestellä sadoittain paaleja pinoihin.
- Koko kevään kestänyt kissanpennun etsintä tuotti tulosta ja pieni kollipoika päätyi varaukseen.

ELOKUU
- Manu tuli taloon heti elokuun alussa. Alkujärkytyksen jälkeen Peto hyväksyi pennun ainakin jollain tasolla.
- Pian lauma kasvoi vielä kolmella uudella asukkaalla, kun hain pitkään haaveilevani jättikanit. Koko kolmikon piti olla tyttjä, mutta pian selvisi kahden niistä olevankin poikia. Jätit saivat nimekseen Wellu, Jättis ja Snuffel.
- Hyvien suhteiden avulla kaneille löytyi uusi kanilarakennus eli vanha kuorma-auton kontti. Kontin saavuttua lakoi sen muokkaaminen kaneille sopivaksi ja uussien häkkien rakennus.
- Hillan poikueesta päätin jättää Helmi tytön kotiin.

SYYSKUU
- Syyskuu oli surullista aikaa, kun toinen ensimmäisistä kaneistani, Jiri, löytyi yhtenä aamuna heikossa kunnossa ja pian kani kuolikin.
- Vain viikko Jirin kuoleman jälkeen, menehtyi myös Helmi vauva tuntemattomasta syystä.
- Snuffel lähti uuteen kotiin. Syynä pojan myymiseen oli se, että ostin sen naaraana ja uroksena oli itselleni turha.
- Jotta Jättis ei olisi jäänyt vallan yksin, hain sille kaveriksi mustan bjättitytön. Tytsy sai nimekseen Fiona.


LOKAKUU
- Erään sateisen ja kylmän päivän päätteksi kanit muuttivat takaisin sisälle lampolaan ja uuteen kanilaansa.
- Jo kauan sitten varaamani ranskis tyttö pääsi viimein liittymään porukkaan. Neidon nimeksi tuli Aada.

MARRASKUU
- Ensilumi satoi ja lähti sitten yhtä nopeasti kuin tulikin.
- Kanilauma tuli vihdoin täydelliseksi, kun löysin sopivan uroksen laumaa täydentämään. Uros oli jo yli kaksivuotias, eli oikein hyvän ikäinen. Tästä pojasta tuli Oliver.

JOULUKUU
- Joulukuussa ei ole mitään merkittävää tapahtunut, vaan lähinnä on syöty ja laiskoteltu. Mutta onhas tässä vielä hetki aikaa, joten ei tiedä mitä repäisevää vielä keksitään.

1 kommentti:

  1. Kiva postaus! :) Teille on aika monta uutta kania tullut, mutta on niitä lähtenytkin!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)