sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Poikueita, osa 1

Menneitä poikueita on aina kiva muistella. Vaikka suurimman osan poikasista ehtiikin tuntea vain sen kahdeksan viikkoa, jättää jokainen pieni pupupersoona muistoja jälkeensä. Ajattelinkin hissukseen julkaista postauksia, joissa jokaisessa muistellaan muutamaa poikuetta. Millaisista poikasista se koostui, mitkä olivat poikueen tavoitteet, mistä poikue jäi erityisesti mieleen yms.

Ensimmäisessä postauksessa esittelyyn pääsee kanihistoriani kaksi ensimmäistä poikuetta, jotka syntyivät kesällä ja kesällä 2012.

Poikue 1


Pääsiäisen aikoihin vuonna 2012 oli lampolassa historiallinen hetki käsillä. Lähes vuoden odotus oli viimein ohi ja Rolle ja Limona pääsivät treffeille, toiveena kanipoikue. Loppujen lopuksi Limona taisi viettää enemmän aikaa Rollen selässä kuin Rolle Limonan, mutta siitä huolimatta poikue saatiin kuitenkin aluille. Erityisiä tavoitteita ei poikueen suhteen ollut. Ajatuksena oli vain yhdistää kaksi mukavaa kania ja saada laumaa kasvatettua niiden jälkeläisillä. Itse kasvatettu eläin kun on aina ihan eri asia kuin muualta tullut.

Limonan tiineys eteni hyvää vauhtia ja 28. päivän jälkeen alkoi jännitys tiivistyä. Pesässä saattaisi olla milloin tahansa kasa nakkeja. 7.5.2012 tuli 31 tiineyspäivää täyteen ja oletin löytäväni poikasia viimeistään silloin. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun poikasista ei vieläkään ollut merkkiäkään. Limona kyllä vaikutti laihtuneen hieman ja häkistä löytyi myös jotain joka saattoi olla verta (pissaa ja verta kun ei aina ole niin helppo erottaa). Lisäksi näin sen muutaman kerran käyvän makuulle ja sillä oli selvästi polttoja. Myöhemmin opin että tätä esiintyy usein jonkin aikaa synnytyksen jälkeen, mutta silloin luulin sen tarkoittavan synnytyksen olevan vasta alkamassa.

Poikasethan siis olivat jo syntyneet häkin nurkkaan, mutta niiden ei tajuttu olevan siellä. Netissä näkemieni kuvien purusteella luulin kaikkien kanien nyppivän isot määrät karvaa pesään, mitä Limona ei ollut tehnyt. En osannut edes epäillä nurkassa olleen epämääräisen heinätekeleen sisältävän poikasia, joten se jäi tutkimatta (asiaan vaikutti myös se, ettei nurkkaan pääse käsiksi ilman jakkaraa).


Koska poikasia ei parina seuraavanakaan päivänä kuulunut, oletin Limonan synnyttäneen ja syöneen poikasensa. Halusin kuitenkin asiasta varmuuden, joten aloin tutkia häkkiä tarkemmin. Kyllähän synnytyksestä oli jotain jälkiä jäätävä. Hain jakkaran ja aloin syynätä ylähäkkiä kunnolla. Tökkäsin nurkan heinäkasaa lapiolla, aikeena siivota se kokonaan pois. Yllättäen huomasin kuitenkin heinien liikkuvan itsekseen. Nostin hieman heiniä ja törmäsin pariin pikkupupuun. Ensimmäisten poikasten ollessa kyseessä en niihin uskaltanut koskea, mutta laskin niitä olevan kolme. Päivää myöhemmin poikasten määräksi kuitenkin varmistui neljä.

Poikasista kaksi oli luonnonkeltaisia ja kaksi keltamusta japanilaisia, kahdelle niistä kasvoi harja ja kaksi jäi harjattomaksi. Myös sukupuolet jakautuivat tasaisesti. Yksi tyttö ja yksi poika kumpaakin väriä. Poikasten sukupuolten tunnistus oli aloittelijalle täyttä tuskaa, johtuen siitä että netin ja kanikirjan kuvat olivat melko huonot. Kanit taisivatkin olla lähemmäs viisiviikkoisia ennen kuin sukupuolista oltiin täysin varmoja. Mutta tunnistusrumba kannatti. Kun sukupuolen tunnistamisen kerran oppi, ei jatkossa ollut enää mitään ongelmia.

Poikaset saivat nimikseen Rauhaton Rupeltaja, Touhukas Toukokuu, Pörröinen Puputtaja ja Vallaton Vilistäjä. Varsinaista nimiteemaa poikueella ei ollut, joten kovin yhtenäisen nimet eivät ole.

Poikueen naaraat Rumba ja Tilda jäivät kotiin, mutta urokset oli pakko myydä (tai ei nyt pakko, mutta ei ehkä olisi ollut järkevää koko poikuetta pitää). Mielellään olisin kyllä uroksetkin kotiin jättänyt, sillä poikueen pupujen luonne oli täysi kymppi.

Koska poikaset olivat puoliksi luppia, sai niiden korvien suuntaa jännittää koko poikasajan. Välillä olivat korvat ylhäällä ja välillä alhaalla. Luppia koko porukasta kuitenkin lopulta tuli.

Rumba ja Tilda

Vallaton Vilistäjä
Vallaton Vilistäjä muutti uuteen kotiin melko pian luovutusiän jälkeen. Pörröinen Puputtaja taas oli loppukesään asti meillä, ennen kuin koti löytyi. Yhteen paikkaanhan se oli pitkkän varattuna, mutta sovitun hakupäivän lähetyessä teki varaaja katoamistemput. Pörröön ehdin aika paljon kiintyä, enkä sitä mielelläni olisi enää myynytkään. Jälkikäteen on harmittanut että pojat tuli myytyä. Etenkin kun kumpikin on sittemmin myyty eteenpäin. Kummastakin olisi kehittynyt todella kivat puput.

Pörröinen Puputtaja


Poikue 2


Toinen kesän poikueista oli puhdas vahinko. Ennen ulkohäkkeihin muuttamista kanit asuivat lampolassa niin, että Rollen ja Lunan välissä oli lautaseinä. Seinä oli tehty vanhan ruokintapöydän päälle, joten sen alaosa oli hieman epätasainen ja siinä oli muutama pieni rako. Yhtä raoista oli sitten suurennettu siihen malliin puolin ja toisin, että Luna oli siitä yksi yö livahtanut Rollen puolelle. Koska Lunalla oli kuitenkin ollut vielä edellisenä päivänä valeraskaus meneillään, en uskonut että se olisi antanut Rollen astua. Asia tulikin lähes unohdettua. Lunaa tuli käsiteltyäkin ihan normaalisti ja muistan kuinka sen kynnetkin leikattiin kovan rimpuilun saattelemana vain pari päivää ennen synnytystä.

13.6.2012 kävin ruokkimassa kanitaamulla heti herättyäni, eikä Lunassa ollut silloin havaittavissa mitään erikoista. Noin kahden aikaan päivällä palasin jälleen kanien luo, aikomuksena siivota häkit. Avasin Lunan kopin oven, mutta jouduin unohtamaan siivousaikeet. Kopin nurkassa oli nätti pesä, jossa oli rivissä joukko poikasia. Lunan ulkonäkö oli myös sen mukainen, että synnytetty oli. Kani oli repinyt itsensä paikoin kaljuksi ja varitahroja oli myös ympäri kania ja häkkiä.

Silloin kun Lunan olin Rollen luota löytänyt, oli ensimmäinen ajatus että kani tuskin oli kantavaksi tullut. Seuraava ajatus oli, että jos poikasia nyt sattuisi kuitenkin tulemaan, niin ainakin niitä syntyisi vain pari. Olinhan lukenut netistä kuinka hermeliinit tekevät pieniä poikueita, monesti vain yhden tai kaksi poikasta. Noh, Lunahan ei tätä tiennyt, vaan synnytti seitsemän pikkukania. Yksi pikkuinen oli kuitenkin kaiketi kuollut jo synnytyksen yhteydessä. Loput kuusi lähtivät kuitenkin kasvamaan ja kehittyään hyvin.


Poikasista kolme oli tyttöjä ja kolme poikia. Värejä löytyi kaksi madagaskaria, musta perhonen, madagaskar otter perhonen, keltamusta japanilainen perhonen ja luonnonkeltainen perhonen. Poikasten nimiksi tuli Makoisa Metsämansikka, Kasteinen Kesäheinä, Söpöilevä Sitruunaperhonen, Rajaton Rankkasade, Unohtumaton Ukkosmyrsky ja Voitokas Vesisota. Nimiteemana näillä oli "jotain kesään liittyvää". Tiedä sitten kuinka hyvin teema kaikkien kohdalla toteutui.

Poikueesta ei ollut aluksi määrä jättää yhtäkään kotiin, mutta äitini ihastui kilttiluonteiseen urokseen, Rajattomaan Rankkasateeseen. Poikanen tunnettiin pitkään nimellä Paskanaama, naamassa olleen ruskean läikän vuoksi. Nimi kuitenkin lyheni myöhemmin Paskikseen. Onpahan ainakin ollut aina kaninkatsojilla hauskaa, kun ovat saaneet miettiä mistä nimi Paskis tulee. Paskis on ollut koko elämänsä täysin lemmikkikani, sillä ei ole edes jälkikasvua, lukuun ottamatta yhtä vahinkopoikasta. Ehkä Paskiksellekin kuitenkin löytyy tulevaisuudessa morsian.

Makoisa Metsämansikka ja Kasteinen Kesäheinä muuttivat yhdessä samaan kotiin. Kesäheinä kuitenkin valitettavasti menehtyi muutama viikko muuton jälkeen. Tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta jonkinlaisen sairaskohtauksen pupu sai. Muut pikkuiset muuttivat yksittäin, kuka minnekin. Tästä poikueesta Metsämansikka oli sellainen, mikä oli ollut kiva jättää itselle. Sen ja Paskiksen lisäksi ei poikueessa muita erityisiä lemppareita ollut, vaikka mukavia kaikki olivatkin.

Vasemmalta alkaen: Sitruunaperhonen, Matsämansikka, Rankkasade, Kesäheinä, Ukkosmyrsky ja Vesisota

2 kommenttia:

  1. Ihan sairaan söpöjä :3 <3

    VastaaPoista
  2. Haastan sinut:

    http://tassu-nassu.blogspot.fi/2014/12/12-luukku-haastetta-kehiin.html

    Toivottavasti tykkäät! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)