tiistai 19. elokuuta 2014

Uusi kanila!

Eilisessä postauksessa kerroin mahdollisesti tuloillaan olevasta uudesta "kanilaratkaisusta". Asiat etenivät odotettua nopeammin ja tänään tämä uusi kanila pöllähti pihaan.

Kyseessä on siis vanha kuorma-auton tavaratila/peräkontti (tai mikä sitten viralliselta nimeltään mahtaa ollakaan). Kooltaan kontti on n. 2,5m x 5,5m. Takaseinä siitä puuttuu ja siihen on tulossa puinen seinä, johon tietenkin tulee myös ovi ja pari ikkunaa.



Vaikka niin voisikin luulla, niin ei, tätä ei ole valittu kyljessä komeilevan kaninkuvan perusteella. Tämä ostettiin isäni kaverin työpaikalta, jossa käsittääkseni puretaan kuorma-autoja ja myydään sitten eteenpäin. Isi sitten sieltä kyseli mahtaisiko tälläistä konttia olla myynnissä ja olihan siellä. Vasta myöhemmin selvisi että kontti sopii ulkonäöltäänkin erityisen hyvin kanilaksi. :)

Kunhan ovi ja ikkunat saadaan ensin paikoilleen, alan suunnitella tarkemmin millaisia häkkejä tuonne tulee. Jonkinlaisia kerroshäkkejä on kuitenkin suunnitteilla. Luultavasti tulen myös siirtämään kanien nelikerroksisen häkin tuonne, jolloin kaneja asuisi sitten ainoastaan lampolassa ja tässä uudessa kanilassa. Helpompaa että kaneja on vain parissa paikassa, eikä joka varastossa mikä tontilta löytyy.

Lisää kuvia lupaan laittaa näytille sitten kun projekti etenee.

4 kommenttia:

  1. Kiva juttu kun tuollainen löytynyt ja kieltämättä kuva sopii kuin nenä päähän käyttötarkoitusta ajatellen ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä sattuma kyllä kun saattui kaninkuva olemaan kyljessä. :)
      Tekstin ajattelin raaputtaa pois, sillä en ihan välttämättä halua ruotsalaisen vihannesfirman nimeä ja puhelinnumeroa kanilan kylkeen.

      Poista
  2. Hauska idea! En olekaan ajatellut, että tuollaisesta voisi tehdä kanilan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ole kyllä kellään vastaavaa nähnyt. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)