lauantai 9. elokuuta 2014

Pupusia

Kanivauvat täyttivät keskiviikkona kolme viikkoa ja silloin oli tarkoistus niistä kuviakin laittaa. Tänään sain kuitenkin vasta aikaiseksi niitä kuvata. Paljon ovatkin jo edellisistä kuvista kasvaneet. Harjasta näyttäisi olevan tulossa neljälle poikaselle ja kolme jää ilman tukkaa.

Kotiin jäävä tyttö sai kutsumanimekseen Helmi. Vielä en tosin ole ihan varma jääkö se kotiin asumaan vai yritänkö etsiä sille sijoituskotia.

u. Nebulous Nectarine
u. Grim Grapefruit
n. Magical Mango "Helmi"
u. Metallic Melon
n. Limited Lime
n. Basic Banana
n. Paranormal Papaya
Jättipupuista otin myöskin muutamia kuvia. Tähän asti Rolle on ollut kaneista isokorvaisin, mutta näiden rinnalla sen korvat ovat ihan minimaaliset. Saa oikein ihmetellä miten nuo belgianjätin valtaisat korvat oikein pysyvät pystyssä.

Nämä uudet tulokkaat olisi tarkoitus madottaa lähiaikoina. Varsinkin nuo pojat ovat vähän sen oloisia, että niillä saattaisi matoja olla. Kumpikin on peräisin sen verran isoista poikueista, että ovat hieman pienikokoisia ikäänsä nähden. Senkin takia on siis ihan hyvä madottaa, etteivät sitten mahdolliset madot haittaa kasvua.

Jättis


Snuffel

Wellu

2 kommenttia:

  1. Basic Banana, hihih.. :)
    Jättis on kyllä komea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jo varsin upea ilmestys ja toivottavasti tuosta vielä iän myötä komistuu. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)