maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kissajuttuja


Lauman vanhin jäsen Peto, täytti tänä kesänä 14 vuotta. Kissojen eliniäksi sanotaan yleensä 14-20 vuotta, joten Peto alkaa olla jo melko iäkäs. On mahdollista että Peto eläisi vielä kymmenenkin vuotta, mutta todennäköisempää on että se siirtyy lähivuosina paremmille hiirimaille. Viimeisen vuoden aikana Peto on vanhentunut ihan silmissä. Se on paljon raihnaisempi kuin ennen ja vaikuttaa siltä että sen kuulokin on huonontunut. Lisäksi siitä on tullut hieman vanhuuden höperö, eikä se aina ihan tajua mitä tapahtuu ja missä.

Viime talvesta asti on suunniteltu toisen kissan hankintaa. Kissanpentu toisi varmasti Pedon elämään uutta sisältöä, sillä sen jälkeen kun Pörrö kuoli joulukuussa 2009, ei sillä ole ollut kissakaveria. Lisäksi luopuminen Pedosta on kuitenkin jossakin vaiheessa edessä ja tuntuisi oudolta olla yllättäen ilman kissaa.

Huhtikuussa taisinkin jo blogissakin mainita, että kissanpentu on jossakin vaiheessa tulossa. Vaikka kissoja onkin myynnissä enemmän kuin tarpeeksi, on kissanpennun etsiminen yllättävän vaikeaa. Sopivat pennut ovat joko liian kaukana tai sitten aivan liian kalliita. En missään nimessä ole sitä mieltä että kissanpentuja tulisi jaella ilmaiseksi, mutta kyllä pari sataa alkaa olla jo aika suolainen hinta maatiaspennusta, jota ei välttämättä ole edes vaivauduttu madottamaan. En myöskään varsinaisesti ymmärrä, miksi kissan hintaa nostaa huimasti se, että sillä on pitkä turkki tai ylimääräisiä varpaita? Ei pitkä turkki kuitenkaan tee maatiaisesta rotukissaa ja oikeuta pyytämään samoja hintoja.

Nyt meille on kuitenkin vihdoin pentu löytynyt ja se saapuu viikonloppuna. Kerron lisää pennusta sitten kun se on saapunut kotiin. :)

On hauska seurata millainen suhtautuminen pennulla tulee olemaan marsuja ja kaneja kohtaan, kun kuitenkin saa niiden kanssa kasvaa. Peto tutustui näihin vasta aikuisena ja alku oli hankala. Nykyisin tulee kyllä hyvin toimeen niiden kanssa, mutta kissasta näkee silti hyvin että muiden eläinten läsnäole harmittaa sitä.


Meillä on muuten TAAS uusi ulkokissa. Näitä kulkukissoja on viimeisten vuosien ajan pyörinyt nurkissa useampia. Peto ei ole kuitenkaan vieraista kissoista reviirillään oikein välittänyt ja kisut ovat aina jatkaneet matkaa. Muista ei ole enää mitään havaintoja, mutta kaunis valkoinen pitkäkarvakissa kolmen vuoden takaa muutti asumaan naapurin sikalaan ja tietääkseni siellä edelleen onnellisena elelee.

Mietittiinkin jo eikö uutta kissaa tule ollenkaan, mutta sitten sellainen yksi kaunis päivä pihaan tupsahti. Kissa on väriltään harmahtava ja sukupuoleltaan luultavasti naaras. Tähän kissaan Peto suhtautuu yllättävän hyvin, joten jos kesyyntyy niin saa halutessaan jäädä meille kokonaan.

En oikeastaan tiedä mistä nämä kissat aina tulevat. Villikissoja ne eivät ole, sillä ovat sen verran kesyjä ja hakevat ruokaa kädestä asti. Täällä tosin asuu yksinäisiä vanhuksia, joilla on omia kissalaumoja, joten voi hyvin olla että nämä meille eksyneet kissat ovat sellaisista lähteneet etsimään uusia asuinpaikkoja.

Vieraiden kissojen suhteen saa olla aina varuillaan, sillä ei ole tietoa miten ne suhtautuvat kaneihin. Tämä kissa ei kuitenkaan onneksi välitä kaneista ollenkaan. Kerran Rolle oli pihalla vapaana ja kissakin sattui paikalle. Olin jo valmiina nappaamaan Rollen turvaan, mutta eihän tämä kissa edes vilkaissut kanin suuntaan. Tämän puolesta sopisi siis hyvinkin meidän lauman jatkoksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)