sunnuntai 8. joulukuuta 2013

8. Luukku: Siitä se ajatus sitten lähti

Aikaisemmin olenkin jo julkaissut postauksen, jossa kerroin miten päädyin kaninomistajaksi. Muut eläimet jäivät kuitenkin käsittelemättä, joten kerrotaanpa nyt miten muut eläimet meille päätyivät.


Kissat
Kissan hankinnasta alettiin haaveilla varmaankin lähes heti, kun omakotitaloon muutettiin. Esteenä oli kuitenkin siskoni, joka oli äitini mielestä vielä liian nuori kissan omistajaksi. Yksi ulkokissa meillä ehti olla, mutta se oli villikissasta kesytetty, enkä sitä siksi varsinaiseksi lemmikiksi laske.
Kun sisko täytti viisi vuotta, alkoi kunnollisen kissan etsintä. Ensin kissoja piti hankkia vain yksi, mutta äiti ajatteli kahdesta kissasta olevan seuraa toisilleen. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kissanpentuja ei tuntunut aluksi löytyvän mistään. Tuttumme kissoille syntyi kuitenkin pentuja ja sieltä sitten päätimme kissat hankkia.

Poikasia oli kahdella emolla, mutta kaikki olivat samassa kasassa ja emot kaiketi hoitivat pennut yhdessä. Valitsimme siskoni kanssa kumpikin mieleisemme kissat. Pennuista ei voinut tietää mitkä ovat mistäkin poikueesta, mutta ulkonäön perusteella voisi veikata valitsemiemme kissojen olleen eri poikueista. Siskoni valitsi mustan lyhytkarvaisen pennun ja itse valitsin ruskeavalkoisen pitkäkarvaisen. Kissat tulivat meille aivan liian nuorina, sillä emme tienneet kissojen luovutusikää, eikä tainnut tietää tuttummekaan.

Nuo ensimmäiset kissat tulivat vuonna 2000. Siskoni kissa oli Peto, joka elää vieläkin. Oma kissani oli nimeltään Pörrö ja se kuoli vuonna 2009. Kissat ehtivät saada yhdet vahonkopennutkin, kun niitä ei tajuttu ajoissa leikkauttaa. Yksi pentu, Miisu, jäi kotiin kasvamaan, mutta se katosi viisivuotiaana.


Lampaat
Lampaita saatiin alkujaan eräältä tutulta, joka antoi lampaat isille palkaksi jostain töistä. Aluksi lampaita oli kolme, mutta niillä teetettiin monet karitsat ja parhaimmillaan lampaita oli 16. Kasvatushommat on nykyisin jätetty pois kuvioista ja jäljellä on enää nuo kolme lemmikkilammasta.


Marsut
Ensimmäinen marsu tuli meille (yllätys,yllätys) tutuiltamme. Tuttavperheen lapset olivat kyllästyneet marsuunsa ja sitä tarjottiin meille. Marsu oli jo iäkäs ja monet kodit kiertänyt, joten äiti suostui sen meille ottamaan. Äiti oletti sen kuolevan vuoden sisään vanhuutensa puolesta, mutta marsupa eli neljä vuotta. Nöpön kuollessa olin ykkösluokalla, joten hyvin nuori olin marsun meillä ollessa. Siksipä en siitä edes erityisemmin ollut kiinnostunut.

Vaikka marsusta ei lemmikkinä mikään hyvä kuva jäänytkään, toivoin silti puoliksi vitsillä marsua 15-vuotis lahjaksi. Yllättäen sellaisen sitten sainkin. Onneksi sain, sillä Mersun myötä käsitys marsuista muuttui täysin. Mersu oli 2,5 vuotiaaksi asti ainoa marsu, mutta lopulta sille hankittiin Viola kaveriksi. Samaan häkkiin niitä ei voitu laittaa, mutta muuten saivat seurustella keskenään paljon. Mersun kuoltua Violaa ei raaskittu jättää yksin ja pian Ilona muuttikin Violan häkkikaveriksi.


Kotilot
Innostus kotiloihin lähti siitä, kun äiti löysi pihastamme puutarhatöiden yhteydessä kaksi pensaskotiloa. Ihastuin kotiloihin ja otin ne lemmikeiksi. Olin kotiloiden löytöhetkellä ehkä n. kymmenen vuotias. Vuodet kuluivat ja pihalta tuli kerättyä enemmän ja vähemmän kotiloita lemmikiksi. Hiljalleen aloin kuitenkin haaveilla myös isommista lajeista. Syksyllä 2009 ostin ensimmäiset akaattikotilot ja seuraavien parin vuoden aikana tuli kokeiltua monia muitakin lajeja. Kasvatinkin akaattikotiloita yhdessä vaiheessa, mutta kotiloiden joukkokuoleman myötä kasvatustouhut jäivät tauolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)