perjantai 13. joulukuuta 2013

13. Luukku: Lemmikkinä kotilo


Ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen lemmikkinä pidettävistä kotiloista, sillä ne saattavat monelle olla aika tuntemattomia otuksia.
Itsellänihän on ollut isoja kotiloita vuodesta 2009 ja sitä ennen jo monet vuodet luonnonkotiloita.


Kotilo on yleisesti ottaen hyvin helppo lemmikki. Päivittäiseen hoitoon kuuluu terraarion sumutus ja ruuan vaihtaminen uuteen. Tarpeen vaatiessa myös terraarion pohjalla oleva turve vaihdetaan. Turpeen vaihtoväli riippuu asumuksen koosta, mutta keskimäärin hyvä väli on n. kuukausi.

Monista muista lemmikeistä poiketen kotin voi huoletta jättää vaikkapa viikonlopun ajaksi kotiin ilman hoitajaa. Ne pärjäävät kyllä, kunhan terraarian sumuttaa hyvin ennen lähtöä ja jättää hitaasti pilaantuvaa ruokaa tarjolle. Kotilo ei myöskään kuole, vaikka olisi päivän tai pari ilman ruokaa.

Kotiloiden tilantarve riippuu kotilon koosta. Pienelle luonnonkotilolle riittää parin litran purkki, kun taas isompi laji saattaa tarvita sadan litran terraarion.
Tavallisimmat kotilolajit pärjäävät huoneenlämmössä, mutta jotkin lajit tarvitsevat lisälämmitystä asumukseensa.

Kotiloita ei kannata käsitellä turhaan. Niille paras paikka on terraariossa. Satunnaisesta oleskelusta kädellä ei ole haittaa, mutta päivittäin ei kotiloita kannata käsitellä. Käsittelystä on kotilolle enemmän haittaa kuin hyötyä.


Hankintahinnaltaan kotilot ovat usein halpoja, eivätkä ne muutenkaan paljoa kuluta. Akaattikotilon saa normaalisti alle vitosella ja asumukseksi käy mikä tahansa iso muoviboksi. Ruokaakaan ei järjettömiä määriä kulu.

Vaikka monet kotilot halpoja ovatkin, löytyy myös niitä kalliimpia tapauksia. Harvinaisemmat laji voivat maksaa jopa 60€. Haluamaansa lajia ei välttämättä saa Suomesta, jolloin kotilon joutuu tilaamaan ulkomailta. Tällöin postikuluihinkin kuluu jo mukava summa rahaa.


Kotiloiden kasvatus on mielenkiintoista puuhaa ja siksipä monet kotilon omistajat haluavat ainakin muutaman kotilopoikueen kasvattaa. Toisaalta kotiloiden kasvatus on helppoa, toisaalta taas hyvinkin haastavaa.

Valtaosa kotilolajeista munii munia, mutta muutamat lajit "synnyttävät" eläviäkin poikasia. Munat kuoriutuvat yleensä muutaman viikon sisällä muninnasta. Munien määrä vaihtelee lajista riippuen. Isokokoiset kotilot saattavat munia kerralla satojakin munia. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että viimeistään poikasten kuoriuduttua on niistä osa karsittava. Pienet poikaset on helppo tappaa murskaamalla. Mikäli näin ei raaski tehdä, voi ylimääräiset kotilot lopettaa pakastamalla.
Hyvissä oloissa kotilot saatavat munia hyvinkin usein, jolloin munat tulee etsiä turpeesta säännöllisesti ja murskata. Ei ole kannatavaa haudottaa järjettömiä määriä poikasia, sillä niille on mahdoton löytää ostajia.

Haasteita kotiloiden kasvattamiseen tekee se, että niitä ei voi pakottaa lisääntymään. Normaalisti eläin astutetaan ja tietyn ajan päästä odotetaan poikasia syntyväksi. Kotilot kuitenkin parittelevat silloin kun huvittaa (tai jättävät tämän kokonaan tekemättä) ja munivat silloin kun huvittaa. Aina munia ei tule ollenkaan, vaikka kotilot eläisivät yhdessä kuukausia. Munimattomuuteen on monesti syynä väärät elinolosuhteet, mutta aina munia ei kuulu vaikka kuinka hyvät olot kotiloille tarjoaisi.

Kuka tahansa voi kasvattaa kotiloita kasvattajanimellä. Kasvattajanimet eivät kuitenkaan ole mitenkään virallisia, sillä virallista yhdistystä ei kotiloille ainakaan vielä ole. Epävirallinen yhdistys löytyy, mutta sen toiminta ei taida enää kovin aktiivista olla.

Voisi kuvitella, että kotiloiden kasvatukseen ei juurikaan panostettaisi. Näin ei kuitenkaan ole. Monilla kotiloilla on sukua tiedossa montakin polvea ja sukusiitosta vältetään viimeiseen asti. Innokkaimmat kasvattajat hankkivat paljon kotiloita ulkomailta, jotta kotilokantaan saataisiin uutta verta.


4 kommenttia:

  1. Määkin haluisin mut uskon ettei mun kannata kun innostus loppuos varmasti äkkiä kun ne on niin "tylsiä" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnhan nuo aika tylsiä. Siksi kannattaakin edes pienimuotoisesti kasvattaa, niin saa edes jotain kiinnostavuutta kotiloihin.

      Poista
  2. Itse ykkösluokkalaisena haaveilin kaverini kanssa omista kotiloista, mutta kun äiti sanoi että paistaa joka ikisen kotilon, jonka olen kotiin tuonut ja pistää ne leipäni päälle, niin luovuin siitä ajatuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kaikki eivät tosiaa kotiloista oikein välitä :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)