torstai 12. joulukuuta 2013

12. Luukku: Kuvia menneiltä vuosilta

Ollaankin jo puolivälissä kalenteria, enää 12 luukkua julkaisematta. Onko muuten kellään mitään toiveita tulevien luukkujen suhteen? En kysele siksi että ideapulasta kärsisin, mutta mielelläni toteuttaisin lukijoidenkin toiveita. Marsuista on toivottu kuvapostausta kalenteriin ja sen yritän saada toteutettua.

Nyt kuitenkin niiden vanhojen kuvien pariin. Mitään hirmu vanhoja kuvia tässä ei ole, sillä en jaksanut niitä lähteä toiselta koneelta etsimään. Napsin kuvia vain tältä omalta koneeltani, jolle kuvia on kertynyt vuodesta 2009 alkaen.


Luna syksyllä 2011. Ei ole pahemmin muuttunut poikasajoistaan.


Jiri ja Rolle syksyllä 2011. Silloin veljekset tulivat vielä toimeen keskenään ja molemmilla oli vielä komeat tukatkin päässä.


Jiri hyppimässä esteitä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Poika oli niin toivoton tapaus, että estekoulutus jäi tekemättä.


Karoliina ja Sandra keväällä 2009. Eivät osanneet juoda pullosta, mutta kaikkea pitää aina kokeilla.


Laidunnusta kauniissa muodostelmassa. Tässä ollaan n. 40 kg kevyempiä kuin nykyään.


Naapurin Nöpö kissa, joka vietti yhden kesän lähes kokonaan meillä.


Mersu nauttimassa syksystä.


Peto vuonna 2009, silloin jo vanhan näköinen.


Hermione ja Josefiina kana.


Pörrö (kylmässä) saunassa nukkumassa.


Mopen kanssa lenkillä joskus muinoin.


Vauva Rumba

2 kommenttia:

  1. ihania kuvia..liityin juuri sun blogiin niin en tiiä oikein mitä oot tehny jo mut ois kiva joku asumus postaus ja videot on aina kivoja:)

    VastaaPoista
  2. Vau, tämä blogi olikin ihan uusi juttu minulle vaikka paljon blogeja selailenkin :) Sait yhden lukijan lisää!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)