lauantai 2. marraskuuta 2013

Pupujuttuja

Nuppu
Viimeiset pari viikkoa on mennyt tiiviisti tallilla töitä tehdessä, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Olen nyt tehnyt lomituksia sillä tallilla missä olin viime talven harjoittelussa ja silloin kun ei tuolla ole töitä niin olen ollut toisessa entisessä harjoittelupaikassa. Loppuvuodeksikin on mukavasti tiedossa lomituksia kummallakin tallilla.
Omien eläinten kanssa en ole ehtinyt kamalasti mitään töiden takia tehdä. Täytyisi melkein hankkia itselle lomittaja siksi aikaa kun menee toisten eläimiä hoitamaan. :)

Leevi
Pupunuoriso kasvaa ja kehittyy hirmuista vauhtia. Nuppu täyttää muutaman päivän päästä 6kk ja muut tulevat perässä. Vastahan koko joukko oli ihan pikkuisia.
Murrosiältä on onneksi ainakin vielä vältytty kaikkien kohdalla. Kauhulla odottelen onko kanilassa jossakin vaiheessa viisi kiukuttelevaa kaninuorta.
Valtsu, Niilo ja Leevi asuvat edelleenkin sopuisasti yhdessä. Niilon saattaa kuitenkin joutua piakkoin porukasta poistamaan, sillä se on selkeästi alkanut näyttää aikuistumisen merkkejä. Välillä se hieman jahtailee omia kämppiksiään ja muille uroksille se yrittää isotella verkon läpi (ei tosin kovin vakuuttavasti, sillä vastapuoli lähinnä vain ihmettelee mitä tuo tuossa verkon takana oikein räpiköi).
Panda on päässyt ruuan makuun ja on tällä hetkellä pyöreähkössä kunnossa. Yritän sitä saada hieman laihemmaksi. Jännää miten samalla ruokamäärällä ja liikunnalla Pandan veli Valtsu pysyy hoikkana ja Panda vain lihoo. :)

Valtsu ja Niilo
Uusia pupulapsia meille on tulossa jo alkuvuodesta. Luna olisi määrä astuttaa tammi-helmikuun vaihteessa. Mieluiten teetän poikasia vain keväällä ja kesällä, mutta monestakin syystä johtuen ensi vuonna aloitetaan aikaisin. Myös Pandan on määrä saada poikasia alkuvuodesta. Astutusajankohtaa mietin tarkemmin sitten lähempänä. Haluaisin astuttaa Pandan samaan aikaan Lunan kanssa, mutta se olisi silloin vastan 7kk ikäinen, joten pitää sitten katselle vaikuttaisiko olevan valmis saamaan poikasia. Kehitykseltään se on ainakin ollut nopea ja on jo nyt emänsä kokoinen.

Tulevista poikueista olen ajatellut kirjoitella vähän tarkemmin jossakin vaiheessa, joten niistä voi postausta odottaa jos aihe kiinnostaa.

Panda
Yksi syy poikasten aikaiseen teettämiseen on se, että olen päättänyt Lunasta luopua. Haluan sillä kuitenkin yhdet suunnitellut poikaset teettää vielä ennen kuin se lähtee (kaksi aiempaa poikuetta kun on kumpikin ollut vahinkoja). Uuden kodin etsintä Lunalle on ollut harkinta asteella melkeinpä koko sen ajan kun pupu on meillä ollut. Välillä se on ihan mukava, mutta suurimman osan ajasta erittäin inhottava. On siis kaninkin kannalta paras ratkaisu etsiä sille uusi ja paremmin sille sopiva koti.
Lunan lisäksi myös Valtteri tulee jossakin vaiheessa lähtemään. Valtsua ei ole ollut tarkoitus alunperinkään pitää, mutta sille ei ole sopivaa kotia löytynyt. Olen päättänyt etten talvella siitä missään ilmoittele, vaan se saa olla kevääseen asti meillä. Saatan tosin sen aiemminkin sopivaan kotiin luovuttaa, jos sellainen jotakin kautta sattuu löytymään.
Kaksikon tilalle tulee hyvin varmasti pari uutta pupua, mutta se ei ole vielä kovin ajankohtainen asia joten ei siitä vielä sen enempää.

Rumba
Yleensä käyn hoitamassa kanit valoisaan aikaan. Tallitöiden takia olen kuitenkin antanut kanien iltaheinät ja tarkastanut vesitilanteen vasta iltatallista tullessani. Silloin ulkona on jo pimeää ja osa kaneistakin on mennyt jo nukkumaan. Olenkin huomannut että luppalauma nukkuu häkissä olevilla tasoilla yönsä. Limona ja Tilda nukkuvat alemmalla tasolla ja Rumba ja Nuppu ylätasolla joka on lähes katonrajassa. Siellä ne nukkuvat kuin kanat orsilla. :)
Kanienko pitäisi olla tunneleissa eläviä eläimiä?

Limona
Mikäli meidän eläinlauman arki kiinnostaa enemmänkin, kannattaa vilkaista siskoni pitämää Pikkueläinten elämää blogia.
Blogissa seikkailevat samat eläimet kuin tässä omassanikin, mutta postaukset ovat kuitenkin erilaisia. Hyvin voi siis kumpaistakin blogia lukea. Joskus saattaa olla samankaltaisiakin postauksia, sillä esim. poikasten syntymästä on paha kovin erilaisia postauksia saada aikaiseksi. Pääasiassa ei samanlaisia postauksia pitäisi kuitenkaan olla ja samoja kuviakaan ei julkaista kuin erikoistapauksissa.


***

Lopuksi vielä pieni kysymys teille lukijoillle. Luonnoksista löytyy useampiakin keskeneräisiä erikoispostauksia. Mikä/mitkä näistä kiinnostaisi eniten?
Kaikki listan postaukset julkaisen kyllä joskus, mutta se on ihan teistä lukijoista kiinni kuinka pian. Yritän saada ensiksi valmiiksi ne postaukset, mitkä lukijoita eniten kiinnostavat.

* Ammattina eläintenhoitaja (asiaa eläintenhoitajaksi opiskelusta ja työstä yms.)
* Kotilo lemmikkinä (tietopaketti lemmikkikotiloista)
* Vuoden 2013 pupukasvatit (kertaus kesän poikasiin, missä poikaset ovat nyt yms.)
* Vapaana ulkoilevat puputtimet (kanien vapaana pitoon liittyvää asiaa)
* Elämää hammasvikaisen kanin kanssa (juttua siitä miten hammasvika vaikuttaa Jirin elämään)
* Hauskat kuvat (nimensä mukaisesti hauskoja kuvia meidän eläimistä)
* 10 parasta eläinblogia (pienet esittelyt lempiblogeistani)

5 kommenttia:

  1. 10 parasta eläinblogia, elämää hammasvikaisen kanin kanssa ja ammattina eläintenhoitaja kiinostavat minua eniten ;)

    VastaaPoista
  2. Nuo kolme vikaa ois kiva nähdä ekana :)

    VastaaPoista
  3. Elämää hammasvikaisen kanin kanssa

    VastaaPoista
  4. Sinulla on kyllä todella söpöjä kaneja! :) Käy katsomassa täältä: http://pupuelama.blogspot.fi/ miltä meidän pikku kani näyttää! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)