perjantai 22. marraskuuta 2013

Niilon ulkoilu ankeissa maisemissa

Aamulla ulkoilutin hetken Niiloa pihassa. Maa oli sulavien lumenrippeiden takia inhottavan märkä, joten ulkoilu jäi lyhyeksi. Kuvatkaan eivät oikein onnistuneet, kun sekä kani että tausta olivat molemmat saman sävyisiä ja ulkona oli muutenkin synkkää.

Laitoin Niilolle varmuudeksi valjaat, sillä se ei ole pitkään aikaan ollut vapaana pihalla. Hyvin kuitenkin antoi kiinni ottaa, joten eipä tarvitse seuraavalla kerralla valjaita käyttää.

Niilosta taisi muuten jäädä tuollainen hauska puoliluppa. Ikää on kohta jo kuusi kuukautta, joten tuskin korva enää tuosta lupahtaa. Sopii kyllä hyvin pojan ulkonäköön että toinen korva on luppa ja toinen pysty, sillä sen naamakin on puoliksi musta ja puoliksi keltainen.







Olen ihan unohtanut mainita, että saatiin Minnan kanit blogilta Liebster blog palkinto. Kiitokset siitä!

Liebster tarkoittaa rakastettua, rakasta tai suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.


Tarkoituksena olisi myös myöntää palkinto eteenpäin, mutta jätän sen nyt tekemättä. Palkinto kun on melkein kaikki blogit jo tainnut kiertää.


Olen tässä miettinyt teenkö blogiin tänä vuonna joulukalenteria. Vuosi sittenhän sellainen oli, mutta ei oikein ollut aikaa kalenteriin panostaa ja suunnitelmista poiketen julkaisinkin lähinnä vain talvisen kuvan joka päivä. Ajattelin kalenterin tälläkin kertaa tehdä, mutta nyt koitan siihen ihan oikeasti panostaa. Eli joka päivälle tulisi erikoispostaus tai jotain muuta tavallisesta poikkeavaa. Kuulumiset julkaisisin erillisissä postauksissaan, joten joinakin päivinä saattaisi tulla parikin postausta. Tälläistä siis odotettavissa. :)

Muistakaahan että tänään on viimeinen mahdollisuus osallistua arvontaan. Jos mukaan mielii, niin nyt on kiire!

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Niilo näyttää kyllä aika hassulta, kun siltä näkyy joissain kuvissa vain toinen korva. Musta toi Liebster ei näy paljoa missään. Näin sen ekan kerran Minnan Kanit sivulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolilupasta on tosiaan vaikea saada hyvän näköisiä kuvia, kun näyttää välillä ihan yksikorvaiselta jänöltä. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)