maanantai 5. elokuuta 2013

Ja taas lisää (turhaa) tavaraa

Viikonloppu meni reissussa taas vaihteeksi. Ähtärin eläinpuistossa käytiin ja lisäksi Tuurissa (jälleen). Tuurissa käytiin uudelleen ihan sen takia, että kyläkaupalla oli miljoonakirppis. Mitään ostettavaa ei kirppikseltä löytynyt, mutta ihan mukava siellä oli silti käydä. Itse kaupasta sen sijaan tuli ostettua hieman tavaraa eläimille.


* 2 litran kauha
Kaneja on talvella sen verran paljon, että päivittäinen siemenannos ei enää mahdu litran kauhaan. Siksipä ostin jo valmiiksi isomman kauhan.

* Pyöreä "kalamalja"
Tämä on oikeasti joku maljakko, mutta muistuttaa paljon kultakalamaljaa. Siihen olisi tarkoitus asuttaa pari pientä kotiloa.

* Tekokasveja
Orkidea, muratti ja kolme yksittäistä kasvinlehteä. Nämä tulevat joskus kotiloiden terroihin koristeeksi.

* Kaksi kaneille tarkoitettua kampaa.
Nämä ovat aika turhat, mutta ostin kun maksoivat vain 1€/kpl. Ehkä niille on joskus jotain käyttöä.

* Kaksi salaatinlehden muotoista ruokakuppia
Kokonsa puolesta nuo on tarkoitettua lähinnä hamstereille, mutta ostin kun maksoivat nekin vain 1€/kpl.

* Kaksi koiran kumisukaa
Nämäkin olivat yhteensä vain 1€, joten ostin ne Mopelle. Moppe tuntuu vaihtavan karvaa lähes aina, joten tarpeeseen tulevat. Ennestään Mopella on piikkisuka, mutta myös nämä ovat varmaan käteviä.


Myöhemmin tänään tulee vielä postausta eläinpuistosta, kunhan saan kuvat valittua ja muokattua.

2 kommenttia:

  1. Kävitkö siinä tuurin vieressä olevassa eläinkaupassa? Se on tosi kiva! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kävin. :)
      Ei vaan tullut sieltä mitään ostettua, kun ei mitään erityistä löytynyt.

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)