keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Studio kuvaukset jatkuu

Paskis ja pojat vierailivat tänään vuorostaan sisällä ja pitihän niistäkin ottaa kuvia.

u. Jännittävä Jenkka

u. Huvittava Humppa VARATTU

u. Fantastinen Foksi

Paskis
Pojat kirivät jo hyvää vauhtia Paskista koossa kiinni. Isoja poikia ne jo ovatkin, lauantaina tulee 11 viikkoa ikää täyteen. Toivottavasti Jenkka ja Foksi löytäisivät jo kohtapuoliin omat kodit itselleen. Vaikka suloisia ja kivoja poikia kyllä ovat, ei noilla mikään hätä ole uuteen kotiin päästä.

Kun studio oli laitettu pystyyn, pääsi Violakin esiintymään kameran eteen. Huonolaatuisia kuvia tosin tuli, sillä kamera ei oikein tykkää kuvata mustia eläimiä.
Ilonaa oli myös määrä kuvata, mutta se ei suostunut tulemaan putkesta ulos. Ei sitten kuvattu.




Lunan poikasten suhteen oli pakko tehdä jonkinlaista päätöstä siitä mikä poikanen jää kotiin. Kohta noita alkaa jo ihmiset kysellä ja se olisi sitten tyhmä pitää kaikkia tyttöjä varmuudeksi varattuna.
Päädyttiin sitten siihen, että musta otter perhonen jää mahdollisesti kotiin. Voi olla että sekin vielä joskus tulee myyntiin, mutta siihen saakka on varattuna kun selviää pidetäänkö poikasta vai ei.


Pienoisia ongelmia tuottaa Limonan poikueen vaalea uros. Poika on todella hurmaava, eikä siitä raaskisi millään luopua. Kai sitä on pakko miettiä pystyisikö pojan jotenkin pitämään itse.
Minkäänlaista järkeä ei poikasen kotiin jättämisessä olisi. Se olisi jo neljäs samoista vanhemmista oleva kani meillä ja uroksia ei oikein muutenkaan enää mahtuisi. Ja taitaisi 12 vakituista kania olla jo liikaa.
Mutta kun se on vaan niin söpö ja ihana...


Eläinten päivä videon kuvaus on vähän jäänyt, mutta ehkäpä sen koitan viimeinkin huomena kuvata. Olisi ihan kiva taas pitkästä aikaa tänne blogiin videotakin saada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)