perjantai 24. toukokuuta 2013

Zooplus paketti


Viimeviikolla laitoin Zooplussaan tilauksen menemään ja nyt hetki sitten paketti saapui postin mukana.
Suurin tavara oli tällä kertaa teltta marsuille. Vähän nauratti kun mukana tuli oikein tuollaiset kiinnittimetkin, millaiset kuuluu oikeaankin telttaan. Teltta taitaa kuitenkin enimmäkseen sisäkäyttöön tulla, mutta voihan sen joskus ulkohäkkiinkin laittaa.
Toinen vähän isompi ostos on itsestään täyttyvä vesikuppi Pedolle. Toivottavasti kelpaa.
Tilauksen mukana tuli lisäksi iso kasa seepiaa, harja kaneille, salaattipallo, koukullinen ruokakuppi, verkkovaljaat, hajunpoistoainetta marsujen häkkiin, kynsisakset, sekä kuivattuja herkkuja. Yhteensä ostokset maksoivat hieman päälle 50€.


Keskiviikkona tuli käytyä Ypäjällä pääsykokeissa. Kolmen viikon päästä sitten selviää pääsenkö sinne kouluun vai en. Muihin paikkoihin en hakenut, kun kuitenkaan mikään pakko ei mihinkään kouluun ole enää mennä. Olisi vaan ihan kiva hevostenhoitajaksi opiskella, niin noita lomitustöitäkin voisi enemmän löytyä.

Kotiin päästyäni löysin keittiön pöydältä kirjekuoren, joka sisälsi kaksi nättiä kotiloa. Kotiloista muistaakseni jotain blogissa mainitsinkin, kun ne taannoin varasin. Kyseessä on siis risteytyskotilo sisarukset, joiden vanhemmat ovat tavallinen akaattikotilo ja jadatzi. Poikasista tulee aikuisena ruskeakuorisia ja valkojalkaisia (eli saman värisiä kuin white jadet).


Eilen poistin luppien kopista kaikki väliseinät ja koko lauma pääsi yhteen. Aluksi lupat vähän selvittelivät välejään, mutta tänä aamuna oltiin jo hyviä ystäviä. Poikasia ei muutos haitannut ollenkaan ja ottivat heti Tildankin poikasen porukkaan mukaan. Aamulla kaikki yhdeksän nukkuivat samassa kasassa kylki kyljessä.
Koppi on ihanan avaran näköinen, kun se ehti olla useamman viikon täynnä väliaitoja. Sunnuntaina Limona pitää kuitenkin eristää muista, sillä se saattaa saada poikasia alkuviikosta. Ainakin se vaikuttaisi olevan tällä kertaa ihan oikeasti kantavana ja masukin on kasvanut. Limona kuitenkin onnistui viimeksikin huijaamaan niin hyvin, että parempi olla toivomatta liikoja tälläkään kertaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)