lauantai 25. toukokuuta 2013

Nimet ja sukupuolet


Kolme viikkoa tänään täyttävät pikkupuput käväisivät aamulla syömässä nurmikkoa. Aluksi oli äitikin mukana, mutta muutaman minuutin jälkeen se hyppäsi kehikosta ulos ja lähti muualle.
Ensimmäistä kertaa eivät poikaset suinkaan ulkona olleet, sillä ne ovat jo parin päivän ajan käyttäneet kopin ulkotarhaa.

Poikasten sukupuoletkin ovat vihdoin selvinneet. Lisäksi ne ovat saaneet nimet. Nimiin tosin saattaa tulla vielä pieniä muutoksia.

Hilpeä Hambo, uros
Pirteä Polkka, naaras? VARATTU
Fantastinen Foksi, uros
Suloinen Samba, naaras VARATTU
Huvittava Humppa, uros
Valloittava Valssi, naaras VARATTU
Jännittävä Jenkka, uros VARATTU
Tulinen Tango, uros
Sukupuolijakauma meni vähän huonosti, kun tyttöjä oli vain kolme. Huonosti jos käy, niin tyttöjä saattaa olla vain kaksikin. En nimittäin ole aivan varma tuon luonnonharmaan sukupuolesta, mutta eniten se tytöltä näyttäisi.
Japsi jää varmaankin itselle, kun se kerran tyttö oli. Madakin on tosin aika ihana, joten voi olla että kotiin jäävä vaavi vielä vaihtuu siihen. 
Kaksi tyttöä on eräs mummo jo itselleen varannut. Hänelle on siis menossa nämä kaksi jäljelle jäävää tyttöä. Jos luonnonharmaa osoittautuukin pojaksi, niin sitten saa Tildan pikasen toiseksi. Tildan poikanen nimittäin näyttäisi olevan tyttö. Olen nyt laittanut varaukseen nämä kaikki mahdolliset naaraat, mutta jos kaikki naaraina pysyvät, niin myyntiin tosiaan yksi niistä tulee.
Myös luonnonkeltainen poika on jo alustavasti varattu. Muut pojat etsivät vielä omaa kotia.

Tildan vielä nimetön tyttö vauva VARATTU

3 kommenttia:

  1. awwwh NIIIn sulosia ja ihanat nimet ! ;33

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. 20€ per korvapari olen pitänyt hintana. Jos ottaa kaksi tai useamman, on hinta 15€ per kani.
      Varsin halvat hinnat näillä siis, mutta ihan millaiseen kotiin tahansa näitä ei kuitenkaan myydä.

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)