tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kuvia ja kuulumisia



Operaatio Limona kantavaksi ei tunnu onnistuvan sitten millään. Tänään tyttö meni jälleen tapaamaan Rollea, mutta tuloksena oli vain kiukuttelua. Mikäli ei ala lähipäivinä onnistumaan, niin Limona saa varmaankin sitten muuttaa vähäksi aikaa Rollen häkkiin asumaan.
En kuitenkaan uskoisi tytön kantavanakaan olevan, kun se pari päivää astutuksen jälkeen pesää rakensi.
Poikaset kuitenkin kesän aikana haluaisin, sillä Limonaa ei välttämättä enää vuoden päästä astuteta ollenkaan.




Rumban sen sijaan pitäisi poikasia viikonloppuna saada. Ellei saa, niin sitten on kyllä pahempilaatuinen kasvain tytön mahassa. :)
Yritin ottaa siitä kuvaa, jossa masu näkyisi, mutta huonolla menestyksellä. Viimeisimmästä kuvasta se ehkä hieman näkyy, jos tarkkaan katsoo. Saa nähdä montako poikasta tuolta tulee, kun maha on ihan järjettömän turvonnut ja pinkeä. Varsin selvästi tuolla poikasiakin tuntuu. Laitan lupat omiin osastoihin varmaankin jo torstaina siltä varalta että Rumba synnyttää hyvissä ajoin. Mahassa kun tuntuu varsin ahdasta olevan.



Tildasta en osaa sanoa yhtään onko poikasia tulossa vai ei. Kiukkuinen Tilda on poikia kohtaan ollut, mutta niin se on oikeastaan aina. Maha tytöllä on myöskin kuin jalkapallo, mutta sekin on tuollainen koko talven ollut. Olen mahaa koittanut hieman tunnustella, mutta Tilda ei oikein asiasta pidä.

Laihdutuskuuri odottaa tyttöä, mutta en kuitenkaan sitä aloita ennen kuin tiedän tuleeko poikasia vai ei. Rumba saa myös liittyä laihduttajien ryhmään. Sille on ihan lyhyessä ajassa alkanut muodostua kaulapussi ja pieni läskimakkara sillä kaulan alla näkyy.
En tiedä miten kaksikko on onnistunut lihomaan niin paljon, kun Limona kuitenkin on pysynyt varsin hyvissä mitoissa. Koko talven ovat saaneet hyvin pienen määrän pellettiä ja porkkanaa, ja silti turpoavat ihan silmissä.

Poikien ulkohäkkeily on lähtenyt sujumaan oikein hyvin. Todella tyytyväisinä ne häkeissään elelevät. Sadekaan ei niitä ole haitannut ja Rolle on tavalliseen tapaansa lepäillyt innoissaan kaatosateessa.


Rolle muutti samaan häkkiin, jossa on jo kahtena aiempanakin vuonna majaillut.


Paskiskin muutti vanhaan tuttuun häkkiinsä, jossa asui viime syksynä ensin kahden veljensä ja myöhemmin Jirin kanssa.


Jirille jäi Lunan häkki. Kaikkein uusin häkki on edelleen vailla kattoa, joten siinä ei vielä kukaan asu. Paikka sille kuitenkin löytyi Lunan häkin naapuritontilta.
Kunhan saan siihen katon tehtyä, niin Jiri saa muuttaa siihen ja Luna pääsee omaan häkkinsä (asuu toistaiseksi vielä lampolassa).




Pitäisi saada Touholle vielä ulkohäkki valmiiksi, jotta senkin saisi sisältä ulos.
Hyvin se on sisälläkin pärjännyt ja varmasti ihmettelee kun joutuu ulos muuttamaan. Pikaisilla visiiteillä se on ulkona päivittäin käynyt. Poika juoksee hirmuisella innolla ulos ja osaa jo pomppia ulkoportaatkin alas.

Touho on sisällä asuessaan ystävystynyt niin marsujen kuin kissankin kanssa. Ilona sitä vielä vähän pelkää, mutta Violan kanssa ovat oikein hyvissä väleissä.
Ihmeellistä kyllä, meidän kärttyinen vaarikin on alkanut lämmetä kanille. Peto on itse asiassa yrittänyt muutaman kerran keskustellakin Touhon kanssa. Se menee istumaan Touhon eteen ja sanoo "mau". Ikävä kyllä Touho ei ole vielä kertaakaan vastannut ja keskustelu on jäänyt kovin lyhyeksi.
Eilen Touho ja Peto jopa leikkivät yhdessä ulkona. Kun kissa tuli ulos, Touho juoksi innoissaan sen luokse ja jahtasi sen puuhun. Kun Peto sitten laskeutui puusta, lähti kaksikko yhdessä juoksemaan pihan toiseen päähän. Ihan samalla tavalla kissatkin keskenään leikkivät.


Marsut ja Touho. Tapetista huomaa, että meillä asuu muutama jyrsijä sisällä. :)


maanantai 29. huhtikuuta 2013

Häkkiä pukkaa

Eilen ja tänään olen tuunaillut Lunan talvihäkkiä ulkokäyttöön sopivaksi. Häkkihän jäi syksyllä kesken ja talven ajan siinä oli avattavien luukkujen kohdalla paalinaruilla kiinnitettya verkkoa. Pohjaverkkoa häkissä ei tietnkään ollut ollenkaan, sillä ei kani sentään betonilattiasta läpi kaivaudu.
Olenkin tuohon nyt sitten lisännyt pohjaverkon ja tehnyt luukut valmiiksi. Saranoita meillä ei ollut, joten luukuissa on hieman outo kiinnitys nauloilla.
Katto on vielä kesken, pelkkä kehikko vasta valmiina. Kehikon päälle tulee jotakin vedenpitävää materiaalia.


Häkin julkisivu.
Valkoinen ritilä toimii yhtenä luukkuna ja alakerrasta saa tuo koko sivun auki.


Häkki takapuolelta.

Verkkoa häkissä on kauttaaltaan. Molempiin kerroksiin on kuitenkin tulossa mökit, jotta se olisi suojaisempi.
Vielä on vähän auki kuka häkkiin muuttaa. Jiriä tähän olen ajatellut, mutta pitää ensin katsoa osaako se kulkea tuo aukon kautta molempiin kerroksiin.

Näyttää muuten pahasti siltä, että Limonan toissapäiväinenkään astutus ei onnistunut. Aamulla se teki innolla pesää, joten ilmeisesti sillä on taas valeraskaus. Täytyy koittaa astuttaa se huomenna uudelleen. Hetki sitten jo koitin sitä astuttaakin, mutta se ei onnistunut, kun tyttö kerran omasta mielestään on kantavana.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Nyt kävi näin

Niin siinä sitten kävi, että mitään poikasia ei tullutkaan. Koska poikasista ei eilen aamulla ollut merkkiäkään, otin Limonan kunnon tutkimukseen. Tunnustelin sen vatsaa, enkä tuntenut mitään poikasiin viittaavaa. Uskoisin kuitenkin että tässä vaiheessa kokemattomampikin tunnustelija siellä jotain tuntisi.
Ei siis voinut muuta kuin todeta, että kyse oli koko ajan vain valeraskaudesta. En ymmärrä miten Limona pystyi esittämään näin kauan kantava olevaa. Se oli useaan kertaan oletetun tiineyden aikana tekemisissä poikien kanssa. Välillä poika oli sen häkissä, välillä Limona oli itse pojan häkissä ja välillä molemmat olivat vapaana käytävällä. Aina tuloksena oli vain vihaista murinaa ja karkuun juoksemista. Olematonta vatsaahan olen koko ajan ihmetellyt, mutta ajattelin että poikasia on vain tulossa vähän. Pesää Limona ei ole missään vaiheessa tehnyt, ennen kuin muutama päivä sitten. Todella kummallista.
Olisi tietenkin mahdollista, että poikanen/poikasia olisi syntynyt ja Limona olisi ne jostakin syystä heti syönyt. En kuitenkaan tähän usko, sillä olen tutkinut häkin perusteellisesti eikä missään ole pientäkään merkkiä synnytyksestä. Kyllä jossain olisi edes tippa verta, jos jotain olisi tapahtunut.

Limona astutettiin eilen uudelleen Rollella ja astutus sujui hyvin. Rolle astui tytön viitisen kertaa ja joka kerta kellahti kyljelleen. Luulisi että vihdoinkin jotain tapahtuu. Pariskunta saa olla tänään vielä uudelleen yhdessä, jotta tuo nyt varmasti tulisi kantavaksi.


Viikon päästä onkin sitten Rumban vuoro saada poikasia. Maha sillä on jo sen verran pinkeä, että ihmettelen jos ei kantavana ole. Rumba oli juuri tänään hetken Touhon kanssa yhdessä, eikä ainakaan antanut astua.
Tildallekin mahdollisesti niitä poikasia tulee. Aika varmasti se saa poikasensa pitää, vaikka ne eivät kovin toivottuja alun perin olleetkaan.

Eilen yhdistin jälleen kaikki lupat yhteen laumaan. Saavat olla vielä pari päivää yhdessä ennen kuin Rumban ja Tildan synnytysten takia ne joudutaan taas erikseen laittamaan.
Yhteenpalun kunniaksi siivosin luppien ulkohäkin ja avasin luukun. Varsin tyytyväisiä tuntuvat olevan ulkokauden alkuun.



Mainittakoon nyt vielä (ettei kukaan ihmettele), että häkissä on kyllä verkko katto, mutta siivouksen ajaksi nostin sen pois paikoiltaan.

Lampaatkin ovat aloittaneet ulkoilukautensa. Niillä on päivisin ollut takaovi auki ja vapaa pääsy tarhaan. Kovasti ne ovat ulkoilumahdollisuutta käyttäneetkin. Yhtenä päivänä (kun takaovi ei ollut vielä auki) ne onnistuivat karkaamaan lampolasta. Oli hauskan näköistä katseltavaa kun ne juoksentelivat ja pukittelivat innoissaan pihalla. Nuohan ovat varsin tynnyrimäistä porukkaa ulkomuodoltaan ja silti hyppivät innoissaan tasajalkaa. :)




perjantai 26. huhtikuuta 2013

Toisilla onnistuu, toisilla ei

Meillä ei ole vieläkään pikkupupuja, vaikka Limonalla 34. tiineyspäivä menossa. Mikäli tänäänkään ei poikasia kuuluu, pitää alkaa jo huolestumaan. Mahtaakohan eläviä poikasia enää tullakaan, kun näin pitkälle on synnytys venynyt.
Aamulla löytyi häkistä hieman nypittyjä karvoja, mutta nekin olivat ympäri häkkiä, eikä pesässä. Ruokaansa Limona ei oikein syönyt, mikä toivottavsti viittaisi lähenevään synnytykseen. Muuten pupu oli ihan normaali, eli ei pitäisi kipuja olla.

Toisilla sentään poikasten teko onnistuu. Kotilot olivat pari viikkoa sitten munineet ja tänään poikaset olivat alkaneet kuoriutua. Ennen jouluhan löysin jo kerran noita munia (joista silloin blogiinkin kirjoittelin), mutta niistä ei mitään koskaan tullut.
Poikasten vanhemmista ei ole mitään tietoa. Voivat olla rodazi-aksu risteytyksiä tai puhtaita aksuja (jolloin tosin näiden vanhemmat ovat sukua toisilleen). En kuitenkaan enää kotiloita myyntiin kasvata, vaan ihan itselle lemmikiksi, joten puhdasrotuisuudella tai sisäsiittoisuudella ei ole väliä.


Munia, sekä jo kuoriutuneita poikasia hautomopurkissa.


Kaksi vastakuoriutunutta, nuppineulan pään kokoista pikkuista. Vaikea uskoa että näistäkin voi kasvaa nyrkin kokoisia möllyköitä.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Pesän tekoa

Poikasista ei ole edelleenkään tietoakaan (32. päivä menossa), mutta pesä on sentään rakennettuna.
Aamulla menin kahdeksan aikoihin tarkistamaan tilanteen ja Limona löytyikin samalta puolen verkkoa Tildan ja Rumban kanssa. En oikeastaan edes tiedä mistä se sinne oli päässyt, sillä tuskin se ylikään on saanut hypättyä. Jostakin raosta ilmeisesti oli saanut itsensä läpi tungettua. Annoin niiden siinä sitten olla yhdessä, kun mitään merkkiä poikasten tulosta ei ollut. Kiinnitin huomiota siihen, että Limona oli kovin kiukkuinen molempia tyttäriään kohtaan. Se lähti molempia kerran jahtaamaan ja nyppäsi selästä tukon karvaakin pois.
Ajattelin jättää Limonan omaan rauhaansa ja otin Tildan ja Rumban kokonaan pois kopista. Limona alkoikin välittömästi tehdä pesää. Aamupäivän se sitä rakenteli kovalla innolla, mutta kahdentoista jälkeen ei ole enää osoittanut minkäänlaista kiinnostusta pesää kostaan. Karvoja se ei pesään nyppinyt, mutta heiniä sinne kovasti kuljetteli ja purua kasasi.
Poikasia pesässä ei ole, sen olen tarkastanut pariinkin otteeseen. Toivon mukaan syntyvät yön aikana, alkaa olla tiineys jo sen verran pitkällä.

Rumba ja Tilda muuttivat väliaikaisesti kerroshäkin alaosaan, jossa Paskis on tähän saakka majaillut. Olivat varsin huvittavia, kun alkoivat heti häkkiin päästyään rakentaa yhdessä pesää heinistä. Yritin saada sitä videolle, mutta ei oikein onnistunut. Karvoja eivät onneksi nyppineet, joten uskoisin ihan oikeasta tiineydestä olevan kyse. Noilla on menossa 21. tiineyspäivä (tai ainakin Rumballa, Tildasta en tiedä onko kantavana vai ei).

Tässähän tietty tuli sitten sellainen ongelma vastaan, että kaneilla oli yksi häkki liian vähän. Niinpä päädyi viemään Paskiksen, Rollen ja Jirin ulkohäkkeihin asumaan. Kai tuolla ulkona jo sen verran lämmin on öisinkin, että pärjäävät. Onhan niillä talvella lampolassa kylmempikin ollut. Varmaan muutenkin ihan hyvä näin, niin ei ole noilla lupilla poikien hajut häiritsemässä synnytyksiä.


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ei vieläkään mitään

Eipä ole vieläkään poikasia kuulunut, vaikka Limonalla on 31. tiineyspäivä meneillään. Viime vuonnahan se sai poikaset juurikin 31. päivä, mutta ei sitten nähtävästi tällä kertaa. Tosin tuo maha on sen verran pieni, että sieltä saattaa hyvinkin tulla vain pari poikasta ja silloinhan tiineys kestää usein pidempään.
Ei voi kuin odotella ja toivoa että sieltä todella jotakin tulisi, eikä kyseessä ole vain pitkittynyt valeraskaus.
Tuli mieleen sellainenkin juttu, että jos Limonalla oli ensin valeraskaus ja tuli kantavaksi vasta sen jälkeen kun Paskis karkasi tyttöjen puolelle. Siinä tapauksessa lapsia ei vielä pitäisikään tulla. Aika epätodennäköistä kuitenkin on.

Ensiviikon viikonloppuna saakin sitten taas jännätä tuleeko poikasia, kun Rumballa alkaa tiineys lähestyä loppuaan. Ja Tildahan saattaa myöskin poikaset saada, mutta sen suhteen en niin varma asiasta ole.

Luppien koppihan on nyt sitten jaettu kahtia. Limona on toisella puolella ja Tilda ja Rumba toisella. Hieman ne olivat ensimmäisenä iltana kiukkuisia, kun tajusivat että eivät saakaan kaikki kylki kyljessä yötään nukkua. Kova paikka Tildalle ja Rumballe kun jäävät ensimmäistä kertaa elämässään vaille äidin huolehdintaa. :)

Eilen aloittelin jo hieman yhtä uutta ulkohäkkiä. Hieman erilaisempi häkki tulossa, mikäli onnistun suunnitelmien mukaisen häkin toteuttaa. Siitä kuitenkin enemmän sitten kun rakennusprojekti alkaa kunnolla.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Rahaa palaa

Taas meni 50€ kanien tarvikkeisiin. Käytiin äskettäin kaupoilla ostamassa RR säkki, komppari paketti ja metalliverkkoa.
Luppien koppi pitäisi huomena jakaa kahtia, jotta Limona saa rauhassa synnyttää. Vielä en yhtään tiedä miten tuon saa fiksusti kahteen osaan, mutta jonkinlainen komppariviritys sinne täytyy tehdä. Mitään merkkejä ei kylläkään pikkupupuista ole, mutta kai sieltä kuitenkin jotain ulos tulee. Nyt on menossa päivä 28, joten periaatteessa voi synnyttää koska tahansa. Uskoisin kuitenkin että aikaisintaan maanantaina mitään tapahtuu.
Uusia ulkohäkkejä alan rakentaa ihan lähipäivinä. Sen verran hyvät ilmat olleet ulkona, että kohta muuttaa koko pupulauma pihalle. Osa kaneista saattaa muuttaa ulos jo ensiviikolla, mutta kaikille ei häkkejä riitä. Täytyy varmaan suorittaa arvonta siitä kuka jää lampolaan ja ketkä lähtevät ulkohäkkeihin. :)


torstai 18. huhtikuuta 2013

Moppe video

Tässä olisi se Mopen synttärivideo. Synttäreistä tosin on jo melkein kolme viikkoa, joten vähän myöhässä tulee...





Ajanviettoa kanin ja kissan kanssa

Pojat odottavat sisälle pääsyä
Melkeimpä viikon olen tässä lomaillut, kun harjoittelu tallilla loppui. Laadukkaana lomaseurana on tietenkin Touho ja Peto. Marsutkin toki sisällä asuvat, mutta ne seurustelevat mielellään keskenään. Lisäksi ne ei jostain syystä halua keittiöstä poistua vaikka vapaa pääsy muuallekkin taloon olisi.

Peto ja Touho sen sijaan roikkuvat koko ajan housun puntissa, eivätkä suostu olemaan hetkeäkään yksin. Hetki sitten kävin ruokkimassa lampaat ja ulkokanit ja toki kaksikko tuli sinnekkin mukaan. Peto tuli mukaan navoton vintille paalia hakemaan ja Touho odotti luukun alapuolella valmiina ottamaan paalia vastaan. Varsin huvittava kaksikko.

Touho taitaa olla varsin musikaalinen kani. Olen melkein joka päivä laulellut tunnin-pari SingStaria ja Touho on tietty siinäkin mukana. Luulisi kovien äänten ottavan sitä korviin, mutta se istuu tyytyväisenä joko sylissä tai sitten makaa vieressä. Peto ei musiikista pahemmin välitä, mutta on silti sekin ollut  pari kertaa mukana.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Siivoilua, kesän odottelua ja marsun laihdutuskuuri


Vaihdoin eilen luppien kopissa kaikki purut ja muutenkin tein kunnon suursiivouksen. Käytin tuota klapikoneeesta tullutta purua ja kuten kuvasta huomaa se on varsin punertavaa. Koostumukseltaankin tuo on sen verran karkeaa, että tulee ihan joku terraarion pohjamateriaali mieleen. Haju purussa on jostakin syystä vähän tunkkainen, mutta muuten tykkään siitä enemmän kuin Agrimarketin purusta.

Nyt sitten vain odotellaan, että koppiin saataisiin pikkupupuja kolmen ison lisäksi. Viikon päästä niitä pitäisi Limonalle syntyä, jos on syntyäkseen. Maha tuolla on epäilyttävän pieni viime vuoteen verrattuna. Onhan sillä tässä vielä aikaa kasvaa, mutta viimeksi oli jo tässä vaiheessa paljon suurempi vaikka poikasiakin vain se neljä tuli. Ehkäpä masussa on tälläkertaa vähemmän pikkuisia tai sitten ei vaan muuten ole kasvanut.

Kamala jännitys päällä tuleeko poikasia vai ei. Paljon on tullut petsiestä luettua, kuinka muiden kaneilla on ollut valeraskauksia, jotka on huomattu vasta sitten kun poikasia ei kuulukaan.
Limonan kohdalla ei kuitenkaan pitäisi valeraskaudesta olla kyse, sillä viimeiset kolme viikkoa se on parin päivän välein päässyt tapaamaan poikia, eikä ole osoittanut niihin minkäänlaista kiinnostusta.


Pihasta on lumi sulanut mukavasti ja lampaat ovat päässeet parina päivänä hetkeksi ulos jaloittelemaan. Koitin niistä eilen ottaa kuvia, mutta liikkuivat sen verran nopeasti etten yhtäkään julkaisukelpoista saanut. Ei nuo tosin kovin edustavan näköisikään ole. Villa on rastoilla ja sorkatkin on talven aikana kasvanut turhan pitkiksi. Ensikuussa noita pääse trimmailemaan, jos vaan ilmat lämpiää.


Ilona laitettiin viimeviikolla laihdutuskuurille, sillä se alkoi muistuttaa ilmapalloa. Leuan alle oli myöskin muodostunut heltta. Ilonalla on ilmeisesti todella hyvä rehunkäyttökyky tai sitten sillä on luontaista taipumusta lihomiseen. Ei meillä muut marsut ole noin lihavia sentään koskaan olleet, vaikka välillä hieman tukevassa kunnossa ovat olleetkin. Viola syö täysin samat ruuat kuin Ilonakin, mutta on silti jopa vähän normaalia laihemmassa kunnossa. Yksi syy on kyllä se, että Ilonalla on tapana hotkia ensin oma ruokansa ja sitten varastaa vielä Violan ruoka. Toivon mukaan laihdutuskuuri tuottaa tulosta.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Heippa hevoset


Perjantaina oli nyt sitten viimeinen päivä työharjoittelua tallilla. Puoli vuotta ehdin tuolla jo olla, mutta tosi nopeasti meni aika. Ennen töiden loppumista tuli sentään nähtyä pikkuvarsoja, kun niitä viimeviikkoina on syntynyt.
Tänään ja eilen olin vielä lomittamassa toisella tallilla, mutta ensiviikko varmaan onkin hevoseton viikko pitkästä aikaa. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä milloin noita lomituksia taas tulee.
Mahdollisesti syksyllä aloitan hevosenhoitajan opinnot, jos johonkin kouluun pääsen. Kovasti taitaa vaan tänä vuonna olla tunkua hevosalan kouluihin, kun tammikuussa pyöri tuo Ypäjä ohjelma ja moni sen myötä alasta innostui.


Viimepostauksessa valittelin sitä, että Jiri on kynityn näköinen. Nyt se sitten on vielä kynitympi. Toissapäivänä Jiri nimittäin löytyi Paskiksen häkistä, kun pupuja menin ruokkimaan. Sen jälkeen kun Paskis oli karannut luppien puolelle, vaihdoin sen ja Lunan häkkejä. Paskis ei kuitenkaan pysynyt Lunan häkissä vaan karkasi sieltä jatkuvasti. Häkkihän jäi syksyllä vähän keskeneräiseksi ja siihen on yhden sivun verkko kiinnitetty paalinarulla. Luna ei tajua syödä naruja poikki, mutta Paskis tajusi asian heti. Jouduinkin sitten vaihtamaan ne takaisin alkuperäisiin häkkeihinsä.
Paskis oli sitten keksinyt purra häkkinsä verkkoon reiän, josta verkon toisella puolella ollut Jiri oli päässyt sisään. Jirihän ei ole reikää voinut tehdä, sillä sen vinoilla hampailla ei pahemmin mitään pureskella.
Tappelu siinä oli sitten syntynyt. Pojat eivät onneksi ihan "tappoväleissä" ole, vaan olivat vain vähän välejään selvitelleet. Kun asian huomasin, oli pojat jo ihan hyvässä sovussa. Paskis oli kuitenkin ehtinyt Jiriä kyniä, joten Jirissä on lisää karvattomia kohtia.


Kovasti tässä odotellaan ilmojen lämpenemistä, jotta Touhokin saadaan ulos asumaan. Ei se kani vaan oikein sovi meillä sisäeläimeksi. Touho on tuhonnut ihan kaikkea mahdollista (mm. kaksi laturia, tietokoneen hiiri ja lukuisia lehtiä ja kirjoja). Pedollakaan ei hermot kestä enää kauaa. Touho kiusaa sitä jatkuvasti ja muutenkin kissaa ärsyttää kanin läsnäolo.
Tosi ihana kani tämä muuten on, mutta sisällä se on vähän hankala.


torstai 11. huhtikuuta 2013

Kanit valokuvamalleina


leijonanharjas u. Touho


risteytys u. Paskis


risteytys u. Rolle


risteytys u. Jiri


hermeliini n. Luna


kääpiöluppa n. Limona


risteytys n. Rumba


risteytys n. Tilda

 Tänään tuli otettua "hienoja rakennekuvia" pupuista. Osa poseerasi oikein nätisti ja osa sitten vähän vähemmän nätisti. Osalla noista on sen verran paksu talvikarva, että niiden päät näyttävät kuvissa hirveän pyöreiltä. Eli ei ne tuollaisia pallopäitä oikeasti ole.
Jiri taas on varsin kynityn näköinen. Sillä on ollut koko talven kovin ohut turkki, joten siinä näkyy heti kun karvaa irtoaa pienikin tuppo. Eilen se pääsi vahongossa Paskiksen kanssa samaan aikaan vapaaksi ja pieni tappelu siinä sitten syntyi. Kuvista huomaakin kuinka pepusta on vähän napsittu karvaa sieltä täältä. Oikean puoleisen silmän alla sillä oli hiljattain jokin patti. Patti on jo hävinnyt, mutta karvaa puuttuu edelleen.


 Limonalla on nykyisin tuollainen komea lovi korvassa. Luna sen siihen teki, kun Limona vapaana ollessaan tunki korvansa verkon läpi Lunan häkkiin. Viimesyksynä Luna puri samanlasen jäljen Tildankin korvaan, kun yritin niitä silloin toisiinsa totuttaa. Luppakorvat on siitä huonot, että aina tappeluissa tuppaavat saamaan kolhuja.