maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mitä meille kuuluu?

Kirjoitellaanpas nyt sitten yleisesti koko lauman kuulumisia, kun viimeaikoina on paljolti tullut vain kanien asioista kirjoiteltua. :)


Pupujen osalta laumaan on tulossa luultavasti lisäystä (tulevien poikasten lisäksi). Meille on nimittäin melko varmasti uusi pupu jossakin vaiheessa tulossa, kunhan sopiva vain löytyy.
Urosta etsiskelen, jotta sillä voisi sitten jossakin vaiheessa noita tyttöjä astuttaa. Pääasiassa tulisi tietenkin ihan lemmikiksi, jalostuskäyttö ei ole se pääasia. Meillä nuo edelliset puput on ostettu aika hätäisesti, joten senkin puolesta on kiva etsiskellä ihan kaikessa rauhassa juuri sitä unelma pupua.
Vielä ei ole yhtäkään sopivaa ehdokasta riittävän läheltä löytynyt, eikä kyllä itse asiassa ole tainnut löytyä yhtäkään myytävää täältä päin. Missä se kuuluisa ylitarjonta kaneista?

Kotilolauma tulee myöskin kasvamaan kevään aikana. Varasin eilen kaksi risteytyskotiloa (akaatti/jadatzi). Kotiloista pitäisi tulla valkojalkaisia ja ruskeakuorisia kavereita. Kaksikko muuttaa tänne kuitenkin vasta keväämmällä, kun lämpötilat sopivat postitukseen.
Kesällä varmaan katselen jotain muitakin uusia kotiloita, kun noita on nykyisin aika vähän (kiitos suuren joukkokuoleman) ja tyhjiä muovibokseja vaikka millä mitalla.


Meidän ulkokissa on tainnut ottaa hatkat, kun sitä ei ole aikoihin näkynyt. Äiti on sen pari kertaa nähnyt naapureiden pihassa, joten on tainnut sinne muuttaa. Uutta kulkukissaa odotellessa...
Pedolle vihollisen katoaminen on tietenkin ollut ilon aihe ja nyt vaari onkin ulkoillut enemmän kuin ennen. Ulkoilun lisääntymiseen tosin vaikuttaa myös ilmojen lämpeneminen.

Marsuilla on kovasti kevättä rinnassa. Viola on alkanut muistuttaa käytökseltään enemmän poikamarsua, sillä se purisee, heiluttelee peppua ja jahtaa Ilonaa. Ihan samanlaista käytöstä kuin Mersulla (joka siis oli poika). Toivottavasti käytös muuttuu pian taas tyttömäiseksi, sillä Ilonalla alkaa mennä jo pikkuhiljaa hermot kaveriinsa.

Lampolan puolella odotellaan myöskin kevään tuloa. Lampaat ovat kovasti jo ulos katseleet ja odotelleet milloin pääsevät pois pimeästä lampolasta. Ihan vielä ei niitä viitsi ulos päästää, mutta kunhan lumet tuosta hieman sulavat, niin pääsevät vähän pihaan jaloittelemaan.
Pupuilla on ollut valeraskauksia, sillä niiden mielestä kevään tulo tarkoittaa poikasia. Varsinkin Tilda on repinyt ihan mukavasti karvaa vatsastaan ja tehnyt pesää heinäkoriin.
Lampolassa rettelöinyt rotta on muuten saatu eliminoitua ja hyvä niin. Lunallakin on ruuankulutus kovasti vähentynyt, kun rotta ei enää käy syömässä sen siemensekoitusta.


1 kommentti:

  1. Kaneilla on kova kevätkiihko menossa täälläkin päin. Ihan hulluiksi ne tuppaavat muuttumaan näin keväisin! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)