keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pörrö ja Miisu

Kun nykyisistä eläimistä ei ole mitään kirjoiteltavaa, niin voisin näistä edesmenneistä jotakin kirjoitella. Ensimmäiseksi postauksen aiheeksi pääsevät Pörrö ja Miisu kissat.
Miisusta sain tähän postaukseen vain yhden kuvan, sillä siitä on ainoastaan noita ihan aitoja valokuvia, enkä jaksanut alkaa niitä koneelle skannaamaan.



Pörrö 2000-2009
Miisu 2001-2006

Pörrö tuli meille samasta paikasta kuin Petokin. Kyseisessä paikassa oli kaksi kissaa tehnyt samaan aikaan poikaset ja hoitivat niitä yhdessä. Peto ja Pörrö olivatkin siis eri poikueista, vaikka saman ikäisiä olivatkin.
Kissat tulivat meille aivan liian nuorina. Tämän vuoksi Pörröllä olikin pentuna (ja vielä vähän vanhempanakin) hauska tapa imeä makuulla olevien ihmisten korvanlehtiä. Kohteeksi jouduin lähinnä minä ja siskoni, sillä aikuisten ihmisten korvanlehdet olivat kissan suuhun liian isoja. Jokainen voi miettiä itse, kuinka mukavaa on yrittää nukkua kissan kuolatessa ja kehrätessä kiinni korvassa...

Pörrö oli hitusen hienompi, kuin maatiaiskissat yleensä. Se oli nimittäin puoliksi aito norjalainen metsäkissa. Luonteensa ja ulkonäkönsä puolesta se olisi läpäissyt täysin metsäkissan rotumääritelmän ja monet kissan nähneet luulivatkin sitä oikeaksi rotukissaksi.

Pörrön turkki oli todella hieno, mutta siitä oli paljon haittaakin. Turkki paakkuuntui talvisin pahasti ja takkuja saikin leikata viikoittain pois. Lisäksi turkkiin tarttui milloin mitäkin. Pahin turkkiin takertunut asia oli kärpäspaperi. Joku oli jättänyt huolimattomasti käytetyn kärpäspaperin lattialle, kissanruokakupin viereen. Pörrö oli sitten tietenkin syömään mennessään laskeutunut suoraan paperin päälle. Vatsan alla roikkuva kärpäspaperi ei kuitenkaan saanut neitiä neuvottomaksi, vaan se tajusi tulla hakemaan ihmisiltä apua.


Vuoden vanhana Pörrö sai Pedon kanssa vahinkopoikaset, kun kissojen leikkautus oli viivästynyt, eikä niitä saatu pidettyä erillään. Pentuja syntyi viisi, joista yksi oli kuollut. Muista neljästä kasvoi terveitä pikkukissoja. Pennuille yritettiin etsiä koteja, mutta valitettavasti niitä ei löytynyt. Yksi harmaa tyttöpentu, Miisu, päätettiin jättää itselle, mutta muut pennut (lopetushetkellä olivat jo varsin isoja) jouduttiin lopettamaan.
Pörrö oli erittäin hyvä emo. Saalistamaan se opetti poikasensa jo varhain, raahaamalla niille milloin hiiriä ja milloin sudenkorentoja. Kerran Pörrö yritti tuoda hiiren sisälle, mutta ulko-ovi suljettiin ilkeästi sen nenän edestä. Tämä ei kissaa lannistanut ja kohta se tulikin sisälle auki olleesta ikkunasta, jonka alla oli puidet tikapuut. Eikä tämä ollut missään nimessä ainut kerta, kun Pörrö toi eläviä hiiriä sisälle.

Miisu jäi ainoaksi pennuksi ja koska Pörrö ei enää saanut uusia poikasia, se sai kokea pitkän lapsuuden. Pörrö oli aivan liian kiltti vierottaakseen lellikki pentunsa, joten Miisu imi emoaan säännöllisesti kolmi vuotiaaksi saakka. Senkin jälkeen vielä satunnaisesti. Maitoa tuskin Pörröstä tuli, mutta läheisyys oli kaikkein tärkeintä.


Kerran Pörrö katosi. Päivän kuluttua katosi myös Miisu. Kun kissoja ei muutamaan päivään näkynyt, tuli äidille mieleen etsiä niitä naapurin kuivurin siilosta. Aikoinaan meidän ulkokissa Miina katosi ja löytyi myöhemmin siilosta kuolleena. Eli ei muuta kuin kuivuria tutkimaan ja siellähän ne kissat siilon pohjalla istuivat. Hetki piti miettiä miten kissat saisi siilosta ylös ja sitten keksittiin hakea pitkä matto. Matto laskettiin siiloon ja kissat osasivat onneksi omatoimisesti sitä pitkin kiivetä turvaan. Molemmilla oli kova nälkä ja jano (varsinkin Pörröllä, joka ehti olla siilossa 3 päivää), mutta muuten olivat hyvässä kunnossa. Pörrölle ei tämä kuitenkaan riittänyt opetukseksi, vaan samana kesänä se tipahti siiloon vielä monet kerrat. Aina kun kissaa ei näkynyt, se löytyi siilon pohjalta.

Siiloon tippuminen ei ollut ainut kaksikon typerä temppu. Kun isi viritti metsän laitaan supiloukun, löytyi loukusta joka aamu joko Pörrö tai Miisu. Yhtenä aamuna olivat siellä molemmat, en tiedä miten sekin on mahdollista...

Pörrö ehti olla elämänsä aikana mukana myös monessa muussa hauskassa tapahtumassa:
- Pentuna sen pää juuttui lasipurkkiin ja kissa sinkoili purkki päässään ympäri taloa.
- Nuorena se joutui hoitamaan myös puuttuvan vahtikoiran virkaa. Naapuri oli nähnyt, kuinka Pörrö jahtasi kettua ja ajoi sen pois pihastamme.
- Neiti oli erittäin tarkkasilmäinenkin. Yläkerran makuuhuoneesta oli tippunut yön aikana ikkunan lasi alas maahan. Ikkunan alla nukkunut siskoni ei ollut asiaa huomannut, sillä oli kesä ja ikkunaa pidettiin muutenkin paljon auki. Pörrö kuitenkin oli asian huomannut ja se mourusi kurkku suorana ikkunan alla kunnes siskoni heräsi ja asia huomattiin.
- Pörröllä oli hauska tapa hypätä talon ulkopuolella oleville ikkunalaudoille, kun se halusi sisälle. Tämä ilmeisesti oli jäänne siitä, kun Pörrö parina kesänä kulki kokonaan auki olevasta ikkunasta sisään ja ulos.
Useamman kerran tuli hitusen säikähdettyä, kun illalla tuli haettua keittiöstä iltapalaa ja yllättäen ikkunan takana istui kissa.


Miisu kuoli ollessaan viisi vuotias. Se oli muutaman päivän vähän tavallista vaisumpi. Sitten se ei enää tullutkaan ulkoa sisälle. Pari päivää sitä ruokittiin talon alle, mutta sitten sitä ei enää näkynyt. Kissan lopullinen kuolinsyy jäi siis vähän hämärän peittoon.
Pörrö otti pentunsa kuoleman ihan hyvin ja alkoi kaveerata vihollisensa Pedon kanssa.

Pörrön aika koitti sen ollessa yhdeksän vuotias. Miisun tavoin Pörrö oli muutaman päivän hieman tavallista vaisumpi. Yhtenä aamuna se saunan lauteiden alle lepäämään. Olin koneella viereisessä huoneessa, kun saunasta kuului yllättäen kova rääkäisy. Mennessäni katsomaan mikä Pörröllä oli, se löytyi kuolleena.

Vaikka kissat ovat olleet jo usean vuoden poissa keskuudestamme, ne elävät edelleen monissa hauskoissa muistoissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)