lauantai 10. marraskuuta 2012

Haaste



Haastettujen täytyy:

1. Kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Vastata myös 11 kysymykseen jotka haastaja on määrännyt
3. Määrätä 11 kysymystä haastetuille
4. Laita alle neljä uutta haastettua:

Pikkueläinten elämää
Sadatakin Suojassa
Emmin Elukat
Julian eläinten elämää


11 Faktaa minusta

1. Valmistuin keväällä eläintenhoitajaksi, joka on ollut unelma-ammattini ihan pikkulapsesta saakka.

2. Haaveenani olisi tulevaisuudessa pistää pystyyn oma ratsastustalli ja kotieläinpiha.

3. Luin ennen paljon kirjoja, mutta viimeisen vuoden aikana innostus lukemiseen on ollut hukassa. Lemppari kirjoja ovat Harry Potterit, jotka olen lukenut kahteen kertaan läpi (kaksi ekaa tosin kolmekin kertaa).

4. Pelaan mielelläni The Sims peliä tietokoneella. Edelleen tulee 2 pelattua, vaikka kolmonenkin on ollut jo monet vuodet myynnissä.

5. Kävin viime kesänä kokonaiset kolme kertaa uimassa. Eihän tämä nyt sinänsä kovin ihmeellistä ole, mutta meiltä on kuitenkin uimarannalle vain vajaan kilometrin matka.

6. Syön mielelläni kaikenlaisia pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Yleensä tosin syön niitä kerralla liikaa ja saan loppupäivän kärsiä vatsakivuista ja turvotuksesta. Tämän vuoksi piti jättää laivalla ostamatta houkuttelevalta näyttänyt kilon suolapähkinäpussi (jotta sairaalareissulta vältyttäisiin).

7. Minulla on ollut pitkät kynnet niin kauan kuin muistan. Tallitöissä ne eivät ehkä ole maailman kätevimmät, mutta en kuitenkaan ikimaailmassa leikkaisi niitä lyhyiksi.

8. Olen pienestä asti tykännyt kaikenlaisista ötököistä. Nuorempana joka kesäisiä hauskuuksia olivat hyttysen- ja sudenkorennontoukkien kasvatus ja kastematofarmit.

9. Ehdottomat lempparileffani ovat kaikki kolme Taru sormusten herrasta leffaa. Kyseiset leffat onkin tullut katsottua läpi lukemattomia kertoja. Aika hyvin nuo alkaa jo sanasta sanaan muistamaan ulkoakin.

10. Olen harrastanut ratsastusta 6 vuotta, mutta en ole koskaan käyttänyt niinkin yleistä varustetta kuin turvaliiviä.

11. Pystyn todella harvoin nukkumaan yli 8 tuntia kerrallaan. Vaikka menisin nukkumaan kuinka myöhään tahansa, herään melkeimpä aina automaattisesti 8 tunnin kuluttua.


Kysymykset jotka sain

1. Mikä on lempieläimesi?
Kissat ja hevoset ovat lempparilistalla ykkösinä. Jos noista kahdesta pitää vielä valita, niin kissa vie voiton.

2. Mitä harrastat?
Ratsastusta ainakin kuvittelen harrastavani, vaikka olenkin kyllä ratsastanut viimeksi keväällä. Omaa/ylläpitohevosta odotellessa...

3. Onko sinulla lävistyksiä/tatuointeja?
Ei ole (korvakorujahan ei lävistyksiksi taideta laskea). Lävistyksistä en oikein tykkää, mutta muutaman tatuoinnin tulen varmasti joskus hankkimaan.

4. Mistä vuodenajasta pidät eniten?
Kesästä. Kesäisin on ihanan valoisaa ja lämmintä ja eläinten kanssa on mukava puuhailla ulkona.

5. Jos jokin toteuttaisi nyt yhden minkä tahansa toivomuksesi, mitä toivoisit?
Maailman paras marsu, Mersu kuoli lauantaina. Olisi ihanaa saada Mersu takaisin monella elinvuodella varustettuna.

6. Suosikki ruokasi ja juomasi?
Lemppariruokia ovat kaikenlaiset kanasta tehdyt ruuat. Juoma taas on ihan perus vesi, sitä tulee kaikista eniten juotua.

7. Keräiletkö jotain? Mitä?
En mitään erityistä. Kaikenlaista hevostavaraa on tosin nurkkiin kerääntynyt ihan mukavasti, eli kai sitä voisi keräilyksi sanoa.

8. Mitä kieliä osaat?
Suomea tietenkin ja englantia sen verran mitä voi 6 arvosanalla osata. Ruotsia en osaa oikeastaan ollenkaan, vaikka sitäkin kovasti koitettiin koulussa opettaa. :)

9. Mitä eläimiä omistat?
Kissa, marsu, 7 kania, 3 lammasta, kotiloita ja matosia.

10. Mitä pelkäät?
Ei nyt mitään erityistä pelkoa tule mieleen.

11. Mikä on viimeisin asia joka sai sinut nauramaan?
En satu juuri nyt muistamaan. Mutta kyllä tuolla tallihommissa saa päivittäin useaan otteeseen nauraa milloin mistäkin.

Kysymykset haastetuille

1. Kuka on/ on ollut sinulle kaikkein rakkain eläin?
2. Mikä on paras eläimiin liittyvä muistosi?
3. Millainen olisi unelmalemmikkisi?
4. Kuinka paljon sinulla menee päivittäin aikaa lemmikkiesi hoitoon? 
5. Onko olemassa jotain (lemmikkieläin) lajia tai rotu, jota et voisi ikimaailmassa harkita omistavasi?
6. Millaista toivoisit elämäsi olevan 10 vuoden kuluttua?
7. Mitkä ovat suosikki tv-ohjelmiasi?
8. Jos saisit yllättäen 1000000 €, mitä tekisit rahoilla?
9. Mistä väristä/väreistä tykkäät eniten?
10. Minkä kirjan luit viimeksi?
11. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)