maanantai 15. lokakuuta 2012

Hengissä ollaan


Tänään alkoi toinen työviikko tallilla ja hyvin tuo ensimmäinekinn viikko meni. Aika paljon on kyllä uutta opittavaa, kun nuo ravihevosjutut on kuitenkin aika paljon erilaisia ratsuihin verrattuna. Mutta eiköhän nuo valjastukset yms. ala sujumaan kun vaan tarpeeksi tekee.
Uusia postauksia en nyt varmaan ehdi yhtä usein kirjoittaa kuin kesällä, mutta yritän kuitenkin pitää tauot kohtuullisina.

Viikonloppu meni mukavasti laivalla. Viime laivareissusta onkin päässyt hurahtamaan 5 vuotta. Aina vaan suunnitellaan laivalle menoa, mutta aina asia vaan jää suunnittelutasolle.
Isi jäi kotiin eläimiä hoitamaan ja hengissä oli koko joukko pysynyt. Kissa ja marsut oli olleet sunnuntaina jo vähän vihaisia vääränlaisesta hoidosta. Kanit ja lampaat pysyivät kuitenkin tyytyväisinä.
Kanien siemensekoitus onneksi loppui perjantaina (eikä uutta saatu vielä hankittua), joten isi ei saanut sitä litrakaupalla kaneille syötettyä. Joskus talvella isi nimittäin joitui kanit ruokkimaan. Isille oli sanottu, että kaikille kaneille annetaan yhteensä yksi mitallinen ruokaa. Isi oli kuitenkin antanut joka kanille mitallisen, eli jokainen sai nelinkertaisen sekoitusmäärän.
Parasta siis vain pysyä itse kotona eläimiä hoitamassa ja jättää reissut tekemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)