tiistai 21. elokuuta 2012

Valokeilassa Peto



Nyt aloitan viimein tekemään näitä erikoispostauksia, joissa jokaisessa esittelen jonkin meidän eläimistä hieman tarkemmin. Peto pääseekin nyt sitten ensimmäisen esittelypostauksen päätähdeksi, kun siitä ei muuten tule blogissa kamalasti kirjoiteltua.
Peto pentuna

Peto tuli meillä loppukesällä 2000. Olimme etsineet jo jonkin aikaa lähistöltä kissanpentuja, kun kuulimme että erään tuttumme kissat olivat saaneet kaksi pentuetta. Yhtenä kauniina päivänä sitten suuntasimme koko perhe kissoja valitsemaan. Noiden kahden eri pentueen pikkukissat olivat sohvalla rivissä nukkumassa ja siskomme kanssa saimme molemmat valita mieleisemme poikaset. Itse valitsin pitkäkarvaisen poikasen ja siskoni lyhytkarvaisen mustan. Ulkonäön perusteella pennut olivat siis hyvin varmasti eri pentueista. Kotiin kissat vietiin vapaina autossa. Onneksi matka ei ollut kuin muutamia kilometrejä. Itse ei kissoille jostain syystä nimiä keksitty, joten äiti nimesi ne Pörröksi ja Pedoksi.

Emme tuolloin vielä tienneet kissanpentujen oikeaa luovutusikää, eikä myöskään ihmiset joilta kissat haettiin. Siksipä ne tulivat meille reilusti alle 12 viikkoisina. Ehkäpä juuri tämän takia Peto leimaantui jo pentuna täysin siskooni.
Miisu, Pörrö ja Peto

Kissoja ei tajuttu leikkauttaa ajoissa, joten seuraavana kesänä meille syntyi 4 kissanpentua. Videollakin on todisteita siitä, kuinka Peto ja Pörrö olivat hyvissä väleissä vielä muutama viikko ennen synnytystä. Pentujen syntymän jälkeen Peto kuitenkin alkoi vihata Pörröä. Myöskään pennuista (joiden isä siis oli) se ei koskaan pitänyt, vaan läpsi niitä aina surutta, mikäli pennut liian lähelle tulivat.
Syksyllä kolme pennuista lopetettiin, sillä niille ei yrityksistä huolimatta saatu koteja löydettyä. Yksi tyttöpentu kuitenkin jäi, ja se sai nimekseen Miisu. Miisua Peto vihasi vielä tuplasti enemmän kuin Pörröä ja löylyttikin sen aina kunnolla tasaisin väliajoin.
Kun Miisu oli riittävän vanha, koko kolmikko käytiin leikkauttamassa. Petoa ei asia pienen alkujärkytyksen jälkeen juurikaan haitannut.

Juhannus 2011

Viisivuotiaana Miisu  katosi ja Pörrö ja Peto jäivät kahdestaan. Parin välit alkoivat taas hieman parantua, mutta hyviä kavereita niistä ei enää koskaan tullut.
Viikko ennen jouluaattoa 2009 Pörrö kuoli ja Peto sai jäädä talon ainoaksi kissaksi.
Peto on vanhentunut viimevuosina kovasti, ja onhan kollilla ikääkin jo 12 vuotta. Muita kissoja se ei voi sietää ja tämän vuoksi meille ei toista kissaa ole hankittu. Peto saa elää elämänsä loppuun ainoana kissana.


Peto tosiaan jo pentuna leimaantui siskooni, joka oli 5-vuotias kissan saadessaan. Peto haluaa aina ehdottomasti nukkua juuri siskoni vieressä, muihin se turvautuu vain hätätapauksessa. Jos siskoni on yli 2 päivää poissa kotoa, Peto hätääntyy täysin ja etsii kadonnutta "äitiään" ympäri taloa kamalasti mouruten. Erityisen vaikeaa kissalle on ollut se, kun siskoni asuu nykyään viikot koulun asuntolassa.
Kun sisko sitten tulee perjantaina kotiin, kissa on jatkuvasti kiinni hänessä kuin takiainen. Välillä kissalta eivät saa muutkaan hetken rauhaa, se kun tykkää kovasti tulla syliin ja leipoa. Mitä vähemmän on vaatteita päällä, sitä varmemmin tulee syliin ja upottaa kyntensä vaikkapa paljaaseen jalkaan.


Ulkonäöltään Peto on varsin siro, ei ollenkaan kollimainen. Nuoruudessaan se oli välillä hyvinkin pulskassa kunnossa, mutta viime vuosina paino on pysynyt siinä vajaassa 5 kilossa.
Hauska piirre Pedossa on se, että sen alaleuasta puuttuu palanen. Tämän puuttuvan palan vuoksi Pedon kieli on aina osittain ulkona. Vamma on ollut kissalla pennusta saakka, eikä se ole koskaan sen elämää haitannut. Joidenkin ruokien (esim. kinkunsiivujen) syönti tosin on joskus hieman hankalaa.

Kun Peto tapasi Rollen...

Kuten jo aiemmin mainitsin, Peto vihaa valtavasti muita kissoja ja eläimiä ylipäätään. Marsujen ja kanien tulo on ollut sille kova paikka. Mersu on ainut eläin, jonka kanssa Peto tulee toimeen. Marsuherra ei nimittäin antanut kissalle periksi, vaan nosti itsensä arvoasteikolla kissaa ylemmäksi. Tästä johtuen Peto pelkääkin Mersua jonkin verran, mutta oikein turhautuneena saattaa sitä silti muutaman kerran läpsäistä. Viola ja kanit sen sijaan on Pedon mielestä kivoja leluja, joilla voi vaikka pelata jalkapalloa tilaisuuden tullen.

Kissannami poseeraus

Ruuan suhteen Peto on hyvin vaatimaton. Se ei kelpuuta lautaselleen märkäruokaa, vaan raksut ovat ainut syömisen arvoinen ruoka. Peto on kuitenkin erittäin kateellinen kaikesta mitä siskoni syö ja haluaakin aina oman osuutensa ruuasta. Sille kelpaa lähes kaikki; rahka, jukurtti, keksit, sipsit, lihapiirakat, voileivät... Käytännössä ihan kaikki, mitä se näkee siskoni syövän.
Pedolla on ollut n. 1½ vuotta paha riippuvaisuus Whiskas kissannameihin. Se tunnistaa namirasia jo pelkän ulkonäön perusteella ja rasiaa rahisuttamalla se tulee takuu varmasti luokse. Aina kun nameja on, se vaatii niitä koko ajan ja ihan kaikilta. Siksi namirasia kestääkin harvoin paria päivää pitempään.

Toivon mukaan tämä varsin persoonallinen kissa pysyy keskuudessamme vielä monet vuodet. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)