sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Pitkästä aikaa kuulumisia

Vähään aikaan ei ole tullut kirjoiteltua, kun on nuo työpäivät venähtäneet pitkiksi. Nyt huomena kuitenkin olisi sitten vuorossa taas koulua. Kivasti tuo työssäoppiminen sujui, ja hyvät arvostelut sain. Samassa paikkaa tosiaan jo alkuvuodesta olin, eli uutta asiaa ei ihan hirveästi tullut. Pääasia kuitenkin, että kivaa oli.

Eläimille ei sen ihmeellisempiä kuulu, tavallista arkea ovat elelleet.
Lampaat vain jatkavat lihomistaan, pelkän heinän voimalla. Ei kyllä millään ymmärretä miten saavat heinällä syötyä itsensä siihen kuntoon. Eikös heinää kuitenkin olisi hyvä olla jatkuvasti saatavilla. Ja tuo meidän heinä ei todellakaan mitään mahdottoman hyvälaatuista ole, että ei pitäisi siitäkään olla kiinni.

Kanit ovat hyvin tottuneet sisätiloihinsa, ja pojatkin tulevat vielä hyvin toimeen. Tuotakin olen kyllä ihmetellyt, ovat kuitenkin jo puolivuotiaita ja kyllä tyttökanien hajujakin pitäisi olla. Jokin aika sitten punnitsin koko joukon tälläisin tuloksin:
Luna 900 g
Limona 1500g
Rolle 2000g
Jiri 2000g
Eli ihan sopivan painoisia kaikki. :)

Marsut ovat elelleet ihan normaalia elämäänsä, päivät lattialla juoksennellen.

Peto on jatkanut hiirestäjän uraansa napaten aina välillä hiiren vintiltä. Talven tullen (tosin lumettoman sellaisen) on poika kovasti laiskistunut, ja viettääkin paljon aikaansa sohvalla tai sängyllä torkkuen.

1 kommentti:

  1. "Peto on jatkanut hiirestäjän uraansa napaten aina välillä hiiren vintiltä. Talven tullen (tosin lumettoman sellaisen) on poika kovasti laiskistunut, ja viettääkin paljon aikaansa sohvalla tai sängyllä torkkuen."
    Mikä ihmeen poika, vaari se jo on!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)