keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Talvitilojen valmistusta ja muuta puuhailua

Kanien talvitiloja on nyt tehty kovasti, ja aika hyvällä mallilla lakavat jo olla. Nyt on onneksi todella lämmin syksy ollut, ja vain muutaman kerran on ollut yöllä pakkasta. Hienosti tuo häkkien rakennus on kyllä edennyt, kun joku idiootti on aikoinaan rakentanut tuon meidän ulkorakennuksen ihan täysin vinoon. :) Sieltä ei löydy katosta, lattiasta tai seinästä yhtäkään suoraa kohtaa. Että kanihäkkien suoruus on myös sitten sen mukaista. Kuvia laitan sitten kun ovat kokonaan valmiit.

Mopen kanssa tuli käytyä taas viikonloppuna lenkillä. käytiin sitten tuolla ihan metsässä rämpimässä. Koiralle sitten tuli näytettyä niin ketun- kuin mäyränkin pesää, sekä hirvenjälkiä, mutta eipä koiraa kiinnostanut. Mäyrän pesää se sentään suostui muutaman sekunnin katsomaan, kun isi sitä sille näytti. Mutta edelleen on se ongelma, että Moppe jäljestää ainoastaan hevosta. :)

Eilen löytyi kuolleena taas vaihteeksi yksi kotilo. Tuo oli jo kolmas tässä muutaman kuukauden aikana kuollut "alkuperäiskotilo". Enää on yksi noista ensimmäisistä akaateistani hengissä.

Itsellä alkoi nyt työssäoppiminen maanantaina. Kivasti on työt alkanut, ja kivoja eläimiä olen saanut hoidella.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Hiiri ongelmia ja muita kuulumisia

Ilmat kylmenevät, ja se tarkoittaa yhtä asiaa. Hiiret saapuvat.
Kun asutaan tälläisessä vanhassa puutalossa, niin tottakai tänne sitten syksyn tullen muuttaa hiiriä seinien väliin asumaan. Harvoin niitä missään näkee, mutta rapinaa kuuluu iltaisin.
Peto sitten päätti järjestää mukavan perjantai yllätyksen. Kun nimittäin palasin koulusta kotiin ja pääsin yläkertaan asti, niin eikös tuossa keskellä lattiaa maannut kuollut hiiri. Hyvä kun en päälle astunut. :)
Illalla käytiin sitten viemässä pikkuveli jonnekin synttäri juhliin. Oltiin ehkä joku vajaa puoli tuntia poissa. Sitten kun palattiin, niin jälleen nökötti valtava hiiri kuolleena lattialla ja Peto makasi tyytyväisenä sohvalla.
Eli kyllä meillä on onneksi tehokas kisaa, niin ei tarvitse myrkkyä hiiriin käyttää. :)


Kotilot muutti eilen huoneeseeni asumaan. Äiti ei enää jaksanut katsella niitä alakerrassa. Toisaalta hyvä näin, nyt äiti ei huomaa vaikka niitä hankkisi vähän lisääkin. Tosin ennen ensi kevättä en uusia ole ostamassa.
Tässä pieni ryhmäkuva kotiloista, noiden lisäksi löytyy vielä luonnonkotiloita ja paaaljon myytäviä poikasia.



Kohta muuten alkaa työssäoppiminen, ja olen menossa yhteen eläinkauppaan. Samassa paikkaa olen ennenkin ollut ja oikein kiva paikka on kyseessä. Pian pitäisi myös alkaa miettiä tuota viimeistä työssäoppimista, että mihin olen silloin menossa. Joku hieman erilainen paikka olisi kiva, kun olen jo ollut tallilla, eläinkaupassa ja koirahoitolassa. Mutta se saa jäädä nähtäväksi mihin silloin menen. :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Talvea odotellessa

Lampaat on nyt sitten jälleen muuttaneet pysyvästi sisätiloihin. Noitahan pystyisi kyllä ulkona pitämään vaikka lumen tuloon saakka, mutta kun kerran eivät tarhassa pysy, niin menivät nyt sitten hieman aikaisessa sisälle. Oikein tyytyväisiä kyllä ovat sisällä olleet, vaikka karsinakin on paljon pienempi kuin ennen. Ja lampolan ovet ovat tosiaan vielä yötä päivää auki, eli saavat ulkoilmaakin vielä haistella. Ja tulihan noille jälleen melkein puolen vuoden laidunkausi.


Viimeyönä oli ekaa kertaa pakkasta, ja aamulla oli vain +3 astetta lämmintä. Kaneja hieman kävi sääliksi, mutta eipä niitä näyttänyt kylmyys pahemmin haittaavan. Taitavat nuo kopitkin kuitenkin sen verran lämpimät olla, etteivät pääse kylmistymään. Syyslomalla pitäisi nuo sisätilat saada rakennettua, niin sitten pääsevät muuttamaan lämpimimpiin tiloihin.
Rollen ja Jirin lapsuuden kodissa nuo kanit kuulemma asuvat ihan kesät talvet ulkohäkissä. Niillä tosin on sitten ihan lämmitetyt kopit. Tykkäävät kuulemma kovasti lumessakin temmeltää. Varmaan kyllä pääsevät nämä meidänkin kanit talvellakin valjaissa ulkoilemaan mikäli vain tykkäävät.

Tänään harjoiteltiin vähän esteitä poikien kanssa, mutta sanotaanko näin, että harjoitusta tarvitaan vielä. Limonan kanssa ei vielä ole kokeiltu, mutta pitäisi pian senkin kanssa esteitä kokeilla. Saa nähdä mitä tykkää. Luna on vielä(kin) melko arka, joten sen kanssa este´treenit taitavat jäädä ensikevääseen.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Keskiviikon kuulumisia

Tässä tosiaan koulusta lomailen, joten mukavasti on ollut aikaa olla eläinten kanssa.
Viime sunnuntaina käytiin viimeksi mummulla, ja tottakai oli Mopen kanssa lenkillä käytävä. Mentiin tuo tuollainen tavallinen parin kilometrin lenkki. Kun sitten päästiin takaisin mummun talolle, ja saatiin Moppe sisälle meni tietä pitkin hevonen kärryt perässä.
Huhhuh oli lähellä ettei tultu Mopen kanssa hevosta vastaan. Mitähän siitäkin olisi seurannut? Mopella on nimittäin jotain hevosia vastaan, ja se on aivan hullu aina kun hevonen menee ohi. Heppa on tuosta ohi mennyt joka päivä varmaan jo neljän vuoden ajan, mutta edelleen jaksaa rähistä sille. Lisäksi lenkillä ollessaan "jäljestää" mielellään hevosta, eli vetää ihan hulluna hevosen jälkien perässä. Hauskinta tässä on se, että ei ole tippaakaan kiinnostunut esim. hirven jäljistä. Mutta näin se vaan on, toisten koirat haukkuu jänistä, hirveä ja karhua, meidän koira haukkuu hevosta. :)

Viimeviikonloppuna sai sitten isikin vihdoin lampolan tyhjennettyä. Meillä lampola siis tyhjennetään aina kerran vuodessa, syksyllä. Talvella lisätään vain aina kuiviketta lisää, ja lopulta paskaa ja heinää onkin aikamoinen kerros. Saapahan isi sitten hyvää liikuntaa kun sen paskatarikolla yksin tyhjentää. Tänävuonna ollaan myös pesemässä lampola painepesurilla. Yleensä ei tätä ole tehty, mutta nyt pestään ihan senkin takia että on sitten kanihäkit kivempi rakentaa puhtaaseen tilaan.
Kanihäkkien rakennus tosiaan alkaa sitten ensiviikonloppuna. Tytöt pääsevät asumaan vapaaksi vanhaan kanakoppiin. Kokoa kopilla on suunnilleen n. 3x1,5 m. Tilaa on siis ihan mukavasti. Jonkinlaisia tasojakin olisi tarkoitus tehdä, jotta saavat vielä lisätilaa. Lisäksi tuonne koppiin tulee jonkinlainen pieni häkki, joka toimii sitten sairas/poikas/tutustuttamis häkkinä.
Pojille sitten tehdään häkit tuohon kanakopin ulkopuolelle. Melko pienehköt häkin niille on valitettavasti tulossa, luultavasti max. pituus tulee olemaan n.120cm. Mutta kanelle kyllä raivataan sitten tuonne vanhaan ulkosaunaan juoksentelutila, jonne pääsevät päivittäin.

Tänään olin tyttöpupujen kanssa valjaissa pihalla. Enpä kyllä taida toistakertaa ottaa tyttöjä samaan aikaan valjaisiin, olivat koko ajan menossa eri suuntiin. Pojat on sitten vielä tänään tarkoitus ottaa pojat valjaisiin juoksentelemaan. Nyt on hyvä mennä valjaissa, kun eilen saatiin vaaleapunaisten valjaiden kaveriksi siniset valjaat. Nyt ei tarvi kenenkään käyttää marsuvaljaita.