tiistai 9. elokuuta 2011

Uusia kaneja

Rolle ja Jiri kanipojathan tulivat meille vasta viime lauantaina. Tarkoituksena on kuitenkin hankkia myös tyttöpupuja joten äiti kävi eilen eläinkaupassa kyselemässä tyttöpupuja. Samasta eläinkaupasta on Violakin ostettu, joten hyväksi paikaksi todettu. Henkilökunnasta en kyllä tykkää yhtään, mutta pääasia että eläimet ovat hyvin hoidettuja ja isoissa häkeissä. Lisäksi kaupan omistaja kasvattaa itse myytävät eläimet, joten tietää ainakin mistä tulevat.
Äiti siis kävi kyseisessä liikkeessä pupu tyttöjä kyselemässä ja niin kuin arvattiinkin niin sillähetkellä ei sopivaa parivaljakkoa löytynyt. Lähiaikoinakaan ei ollut tulossa uusia pikkupupuja. Kauppias oli sitten luvannut tukusta tilata meille kaksi luppakorvatyttöä ja äiti oli tietenkin suostunut. Kamalasti en asiasta pitänyt, kun kuulin että tukusta tulisivat. Jos olisin ollut mukana niin varmaan olisi kyllä tilaus saanut jäädä. Tukusta tulleista eläimistähän ei oikein alkuperää tiedä, ja saattavat olla ihan vain rahan kiilto silmissä kasvatettuja. Hieman kauhulla jäin sitten odottamaan millaisia pupuja saataisiin.
Tänään oli sitten onneksi eläinkaupasta laitettu äitille viestiä, että sittenkin löytyisi hermeliini ja luppatytyöt. Ilmeisesti oli tullut jotain peruutuksia varauksiin, edellispäivänä kaupassa oli ollut vain se hermeliinityttö. Eli tuollainen parivaljakko olisi sitten tulossa jos vain ei muutoksia matkaan tule. Ja nuo ovat sitten tosiaan kaupan omia kasvatteja, niin ei tarvi tukusta tulleita kaneja meille ottaa.
Innolla odottelen koska saadaan hakea puput kotiin. Tosin en taida tuollekkaan reissulle mukaan päästä, kun koulu vie kaiken ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)